NBF blogi

Ville Tikkanen LLT18SM

Nordic Business Forum

Costas Markides

Innovaatio voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Se voi olla tuote idea, palvelu tai markkinointi keino. Costas Markides kävi Nordic Business Forumeilla puhumassa innovaatiosta. Lavalla hän puhui siitä, miten innovointi voi olla markkinointia ja millaista se olisi. Samalla hän myös korosti segmentoimisen tärkeyttä markkinointi suunnitelmaa tehdessä.

Ensimmäinen esimerkki mitä Markides esitti, oli kahvi etukortti. Kahvila antaa asiakkaillensa etukortin, jos asiakas ostaa 8 kahvia, saa seuraavan kahvin ilmaiseksi kyseissä kahvilassa. Markides esitti kaksi esimerkkiä etukorteista. Ensimmäisessä on 8 tyhjää kohtaa ja toisessa 10 mutta kaksi on leimattu jo valmiiksi. Jälkimmäinen osoittautui tutkimusten mukaan tehokkaammaksi. Tätä perusteltiin sillä, että ihmiset tekevät todennäköisemmin loppuun sen, minkä he ovat aloittaneetkin.

Toinen esimerkki oli Dollar Shave Club. Minkä markkinointi on hyvin aggressiivista ja muuta kilpailua häiritsevää. Tämän Markides luokitteli innovaatioksi, koska Dollar shave Club on ollut olemassa jo jonkin aikaa, vasta kun he alkoivat mainostaa aggressiivisemmin ja riskimmin heidän yhden dollarin paketillaan, he alkoivat saada huomiota. Pähkinän kuoressa he tähtäsivät suureen myyntimäärään pienellä hinnalla.

Näitten esimerkkien perusteella Markides kertoi, että innovaation ei välttämättä tarvitse olla uusi idea, se voi olla myös vanhan asian kehittämistä. Hyvää markkinointi suunnitelmaa ei välttämättä löydy heti. Hyvä markkinointi suunnitelma voi aggressiivisempaa, joka voi olla tehokkaampaa mutta sillä on myös suuri riski. Toisaalta se voi olla myös rauhallisempaa, jolloin riski epäonnistua on paljon pienempi, mutta samaan aikaan se ei välttämättä ole yhtä tehokas. Markides kannustaa myös kokeilemaan erilaisia strategioita, eikä kannata pelätä epäonnistumista. Virheistä oppii.

Epäonnistuminen, johtaminen ja joukosta erottuminen

Moni korosti ja toi esille epäonnistumisen Nordic Business Forumissa. Epäonnistuminen on tärkeää kasvun kannalta. Virheistä oppii. Jos tekee virheen, sitä ei kannata jäädä murehtimaan, vaan miettiä olisi voinut paremmin tai eri tavalla ja yrittää uudestaan. Virheitä ei kannata pelätä, vaan ne kannattaa ottaa uutena mahdollisuutena. Kuten George Clooney sanoi haastattelussaan, ei kannata jäädä murjottamaan virheitään vaan nousta ja päästä mahdollisimman nopeasti takaisin töihin.

Hyvä arkielämän esimerkki epäonnistumisista on Donald Trump. Hänellä on monta yritystä mennyt konkurssiin, mutta niistä huolimatta hänen nimellään on varustettu monta hotellia ja rakennusta. Nykyään hän on myös Yhdysvaltojen presidentti. Donald ei jäänyt valittelemaan ja murjottamaan virheistään, vaan rupesi heti kehittelemään uutta.

Johtaminen on tärkeää yrityksen menestyksen ja kasvun kannalta. Tehokkaalla ja paljolla työllä voidaan saada paljon aikaan. Varjopuolena tässä on, että johtajat ja työntekijät voivat väsyä hyvin helposti, jos työtä on liikaa. Tehokasta johtamista on se, että osaa käyttää aikansa hyväksi niin että aikaa jää itselleen ja muille töiden lisäksi. Monilla johtajilla menee paljon aikaa eri tapaamisiin ja kokouksiin ja vähemmän aikaa olennaisiin asioihin. Miten tämän hoitaa, siihen on monta eri vastausta. Tehokkaimpana keinona mikä tulee mieleen, on Leanin ajattelutapa, eli kaikki turha pois. Ei osallistu sellaisiin asioihin, joilla ei ole suurta merkitystä yrityksen kannalta.

Jotta kaiken kilpailun keskeltä voisi erottua, kannattaa erottua joukosta. Hyvä keino erottua joukosta on luomalla luottamusta asiakkaisiin ja toisiin yrityksiin. Luottamusta ei saada niin kuin maitoa kaupan hyllyltä, sitä pitää itse luoda ja kehittää. Verkostoituminen eli luo suhteita toisiin ihmisiin ja yrityksiin on merkki luottamuksesta. Verkostoitumalla erottuu helposti joukosta. Muut erottavat selvästi vaikuttavammat ihmiset toisistaan ja tämä voi olla hyvin tärkeää kasvun kannalta.

Markkinoinnin avulla menestykseen

Monet vähättelevät markkinoinnin merkitystä ja tärkeyttä. Kuitenkin markkinointia pitäisi suunnitella jo yrityksen perustamisvaiheessa, sillä huonosti suunnittelulla markkinoinnilla yrityksen kilpailukyky ja kannattavuus jää uhkaavan pieneksi. Mutta millä keinoilla saamme yrityksemme tuotteita ja palveluja ihmisille tehokkaasti? Millainen on hyvä markkinointisuunnitelma?

Keskeisimmät kysymykset, joihin pitäisi löytää vastaus on ”Ketkä ovat asiakkaitani, Missä päin Suomea/maailmaa asiakkaani ovat, Miksi he ostaisivat juuri minulta eivätkä muilta? Liikeidea ei voi toimia jos asiakas ei tiedä yritystäsi tai että mitä yrityksesi tarjoaa.

Tietotekniikkaa voi hyödyntää markkinoinnissa tekemällä kiinnostavat ja näyttävät nettisivut sekä avaamalla yritykselle tilejä sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi Instagramiin ja Twitteriin. Sitä kautta iso osa mahdollisista asiakkaista löytävät yrityksesi ja kuluttajat pystyvät helposti antamaan palautetta ja jakamaan aihetta muille. Voit myös perustaa yrityksellesi verkkokaupan.

Oikean hintatason luominen on myös tärkeää. Hintatasoksi tulisi olla mahdollisimman korkea, kuitenkin niissä puitteissa että se olisi asiakkaan kukkarolle sopiva. Tämän lisäksi kannattaa ottaa selvää kilpailijoista ja heidän hinnoista. Tämä auttaa hintojen suunnittelussa ja tuotteiden/palvelujen kehittämisessä.

Järjestä tapahtumia. Messu tai kampanja keskustassa tai torilla houkuttelee ihmisiä myös sosiaalisen median ulkopuolelta. Suunnitelkaa yrityksellenne oheistuotteita kuten kyniä, pinssejä tai vaatteita. Tämä ylläpitää nykyisiä asiakassuhteita ja antaa hyvän mahdollisuuden luoda myös uusia kontakteja.

Hyvällä ja johdonmukaisella markkinoinnilla varmistetaan yrityksen voitot ja kannattavuus. Menestyvät yritykset luovat tätä kautta myös työpaikkoja.

Mitä opin Nordic Business Forumista?

Nordic Business Forumissa puhuneet liike-elämän henkilöt jakoivat tärkeitä elämänohjeita ja heittivät meille pohdittavaksi erilaisia ajatuksia. Listaan niistä tässä kolme.

Ensimmäisenä tuli Costas Markidesin puhe, jossa hän rohkaisi meitä innovoimaan, ottamaan tiettyjä riskejä ja välttämään epäonnistumisen pelkoa. Tämä oli mielestäni tärkeä, sillä pelko epäonnistumisesta on ihan normaalia, mutta nykyään maalaamme piruja seinille ihan pienistäkin virheistä. Aion rohkaista itseäni tuomaan luovuuttani esille, jotta siitä voisi olla minulle hyötyä työ- ja liike-elämässä. Ja kannattaa muistaa että epäonnistumisten ja pettymyksien kautta oppii kehittämään omaa toimintaansa.

Toisena aiheen on Parag Khannan selostus Euroopan ja Aasian talouksien vuorovaikutuksesta. Tässäkin puheessa Khanna käytti enemmän nimitystä Euraasia kuin Eurooppa ja Aasia. Yleensä unohdamme Euroopan riippuvuuden aasialaisista talousmahdeista ja esimerkiksi Kiinan, Japanin, Intian ja Indonesian kauppakumppanuuden roolin. Itsekin politiikasta kiinnostuneena aion antaa tälle ajatukselle suurempaa painoarvoa valtakunnallista mediaa selaillessani.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä mieleeni jäi Carla Harrisin vinkit menestyksekkääseen johtamiseen. Harrisin pointteja olivat muun muassa ”Be authentic, create clarity and build trust” eli ole oma itsesi, luo selkeyttä ja rakenna luottamusta. En ole koskaan ollut esimiesasemassa tai johtotehtävissä. Nämä olivat hyödyllisiä vinkkejä ja auttavat minua varmasti jos työelämässä hakeudun esimiesasemaan.

Akseli Harju LLT19S

NBF

NBF tapahtuman jälkipuinti

Elias Laihola LLT19S

NBF (Nordic Business Forum) On tapahtuma, joka järjestetään vuosittain suomessa. Tapahtumaan kutsutaan huippuluokan puhujia ja tänä vuonna päävieraana oli George Clooney. Tapahtumaan osallistuminen on erittäin kallista, joten olen kiitollinen koululleni Kamk:lle, joka mahdollisti minulle osallistumisen tähän tapahtumaan livestreamin merkeissä.

Daniel H. Pink on 1964 vuonna syntynyt amerikkalainen kirjailija, Tekijä ja tv-persoona. Hän on kirjoittanut 6 kirjaa joista 4 on ollut New York Timesin bestsellereitä. Hän kasvoi Ohiossa, mutta myöhemmin valmistui Yalen lakikoulusta.Daniel oli yksi puhujista tämän vuoden NBF-tapahtumassa. Hänen aiheenaan oli ”Täydellisen ajoittamisen tieteelliset salaisuudet´´ (The Scientific Secrets of Perfect Timing). Hän käytti puhuessaan paljon visuaalisia avustuksia, kuten graafeja ja dioja, joissa oli pääsanat, joten kuulijan oli helppo ymmärtää.  Hän kertoi heidän tutkimuksessaan kuinka eri aika vaikuttaa ihmisen mielialaan. Koin kiinnostavaksi sen, kuinka paljon aika vaikuttaa meidän mielialaan.

Ihminen on siis pitkin aamupäivää positiivinen. Töiden aikana kuitenkin mieliala alkaa kuitenkin laskea ja töistä päästyä ihmisen mieliala alkaa taas paranemaan. Ihmismmieli on siis positiivisimmillaan noin kello 12.00 aikaan ja illlalla ennen nukkumaan menoa. Alhaisimmillaan se on kello 17.00-18.00. Koen tämän erittäin mielenkiintoisena sillä tätä voi soveltaa esimerkiksi työnhaussa, eli kannattaa sopia työhaastattelu aamupäivään noin 12:00 sillä mahdollinen työnantajasi on kaikista positiivisimmillaan silloin. Daniel myös kertoi, että osa osakesijoittajista saattaa käyttää tätä hyödykseen.

Danielilla oli myös toinen esimerkki, jonka koin vaikuttavaksi. Hän pyysi kaksi vapaaehtoista katsojista. Hän kertoi molemmille osallistujalle heidän saavansa suklaata. Ihmiset eivät kuitenkaan tienneet, että suklaa oli aina samaa. Erona kuitenkin se, että viimeisein suklaan kohdalla toiselle osallistujalle hän sanoi ”here is your chocolate´´ ja toiselle taas ”here is your last chocolate´´. Tässä hän toi esille sen, kuinka paljon se vaikuttaa mielipiteeseemme, että tiedämme sen olevan viimeinen suklaa tässä tapauksessa. Hän toi tällä ilmi psykologisen vaikutuksen ihmisessä, jota en ollut itse tiedostanut ennen. Ihmiset tykkäävät lopettaa asiat positiivisesti. Daniel todisti tämän esimerkillään. Hän näytti kaaviota tämän jälkeen. Ihmiset, jotka eivät tienneet viimeisestä suklaa palasta sanoivat kaikkien olevan hyvin saman arvoisia. Toisen mielestä kaikki olivat myös hyvin samanarvoisia, kunnes tuli viimeinen suklaa. Viimeinen suklaa oli koehenkilöiden mukaan huomattavasti maukkaamman makuinen kuin aikaisemmat.

Samaistuin kyseiseen esimerkkiin todella paljon. Olen itse tehnyt samoin todella useasti, kun minulta on kysytty mielipide. En ollut kuitenkaan ennen miettinyt asiaa tai edes huomannut sitä. Tykkäsin myös Danielin esitys tavasta. Etenkin siitä miten yksinkertaisesti hän esitti ja siitä että hän toi todella paljon visuaalista materiaalia helpottamaan kuuntelijaa ymmärtämään. mielestäni nämä kaksi esimerkkiä olivat tärkeimmät, jota Daniel sanoi esityksessään.

Ylipäätään NBF tapahtumassa ymmärsin ajoituksen tärkeyden. Pyrinkin hyödyntämään sitä tulevaisuudessa esimerkiksi koulussa ja työpaikallani. NBF toi selville myös minulle, että innovaatio voi olla todella yksinkertaista. Costas Markides kertoi puheessaan todella yksinkertaisen esimerkin innovaatiosta. Perinteinen kanta-asiakaskortti mutta siihen on laitettu valmiiksi kaksi leimaa. Näin yksinkertainen eroavaisuus kasvatti kahvilan myyntejä huomattavasti. Kuulin myös ensimmäistä kertaa Facebook livestä, kun Randi Zuckerberg puhui siitä lavalla. Hänen ideansa alkoi komerosta, jossa hän päätti pitää ensimmäisen Facebook live lähetyksensä, ja hän ymmärsi, että ainoat katsojat olivat hänen vanhempansa. Kuitenkin Katy Perry halusi kertoa maailman kiertueestaan. Tämän jälkeen kaikki halusivat Facebook liveen. Randin puhumisen jälkeen oivalsin, että idea voi olla todella yksinkertainen ja menestyä silti. Pyrin tulevaisuudessa hyödyntämään näitä kuin muitakin oivalluksiani NBF- tapahatumasta.

 

Nordic Business Forum 2019

Donald Miller – How the Power of Story Can Grow Your Business
Useimmat yritykset tuhlaavat valtavia summia markkinointiin. Markkinoinnissa myytävä tuote tai palvelu täytyy pystyä selittämään kuluttajalle tarpeeksi yksinkertaisesti ja ymmärrettävällä tavalla. Suurin osa asiakkaista ei ole valmiita käyttämään aikaansa ymmärtämiseen mitä minulle yritetään kaupata, jos se ei selviä nopeasti jo mainoksesta. Keskiverto kuluttaja kohtaa noin 3 000 mainosta päivässä, ja jos et pysty kertomaan mitä tarjoat, mihin ongelmaan sinulla on ratkaisu ja miten se tekee elämästäsi parempaa alle 8 sekunnissa, et tule tienaamaan. Se tarkoittaa sitä, että mainoksen viesti täytyy yksinkertaistaa ja tarkentaa sellaiseksi, että asiakas ymmärtää nopeasti miksi he tarvitsevat tuotteitamme. Ihmisen aivot on ohjelmoitu tekemään kahta tehtävää – selviytymään ja säästämään kaloreita. Aivojen päätehtävä on pitää ihminen hengissä. Siksi ihmiset etsivät jatkuvasti tietoa, joka auttaa heitä selviytymään. Myynti täytyy yhdistää asiakkaiden selviytymiseen, heille täytyy joko tehdä rahaa, säästää rahaa, säästää aikaa tai auttaa keräämään resursseja. Toinen asia mitä aivot yrittävät jatkuvasti tehdä on säästää kaloreita. Ihminen polttaa 600-800 kaloria joka päivä pelkästään tiedon prosessoimiseen. Jos markkinointi on hämmentävää, ihminen kuluttaa paljon kaloreita sen ymmärtämiseen, ja jossain vaiheessa alitajunta sanoo – lopeta kuunteleminen. Tämä on selviytymismekanismi, joka markkinoinnissa täytyy pyrkiä kiertämään. Ihmiset ostavat tuotteita, jotka he ymmärtävät nopeimmin.

Tarina on selonteko väline, joka vastaa kysymyksiin. Syy miksi ihmiset ovat kiinnostuneita tarinoista piilee siinä, että ihmiset rakastavat selkeyttä. Kun jokin tehdään selväksi, siihen kiinnitetään huomiota, toisinkuin jos jokin on epäselvää, sitä ei huomioida.

Tarinassa on henkilö (asiakas), joka haluaa jotain. Jos sitä ei määritetä, menetetään yleisön mielenkiinto. Tarinassa täytyy myös olla jokin ongelma. Ongelmasta täytyy kertoa kolme asiaa – minkä ongelman ratkaiset, mitä se saa ihmiset tuntemaan ja miksi siitä ongelmasta kärsiminen on niin väärin.

Seuraavaksi tarinaan tulee opas, joka auttaa henkilöä ratkaisemaan ongelman. Ihmisille ei pitäisi vain kertoa tarinaa, vaan kutsua heidät siihen ja toimia heidän oppaana. Näin ihmiset ovat tarinastasi kiinnostuneempia. Heitä kohtaan täytyy olla empaattinen, ja kertoa, että sinä ymmärrät heidän tuskansa. Pitäisi keskittyä ratkaisemaan asiakkaan ongelma, eikä rahan tekemiseen. Kun ongelmaan löytyy ratkaisu, rahan tekeminenkin alkaa. Asiakkaille täytyy kertoa, että ymmärrän tuskasi ja voin lopettaa sen, koska tiedän mitä teen ja olen auttanut muitakin. Tällaisella kommunikaatiolla asetat itsesi oppaan rooliin asiakkaan alitajuntaan.

Seuraavaksi asiakkaalle annetaan suunnitelma, jolla he ratkaisevat ongelmansa. Heille luodaan polku, jossa on kolme askelta. Asiakkaan tarpeet arvioidaan, annetaan strategia ja autetaan toteuttamaan.

Seuraavaksi asiakasta rohkaistaan toiminaan, koska tuotteellamme ratkaistaan asiakkaan ongelma. Varovaisella asiakkaan häiritsemistä pelkäävällä lähestymistavalla kielitään siitä, että myyjäkään ei usko tuotteeseensa, siksi täytyy olla suorasanainen ja kertoa, että ostamalla tuotteemme ratkaiset ongelmasi.

Viimeisenä asiakkaalle kerrotaan mihin tuotteemme käyttö johtaa. Heille täytyy kertoa miltä heidän elämänsä näyttää, kun ongelma on ratkaistu meidän tuotteellamme. Asiakkaalle täytyy myös kertoa mitä menettää, kun ei käytä tuotettamme. Esittää tuotteen käyttö voittona, ja käyttämättä jättäminen häviönä.

Omat oivallukseni Nordic Business Forumista
Elämän hektisyydestä johtuen ajankäyttöön pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Kaikessa mitä teet, pitäisi punnita sen antamaa hyötyä sinulle, suhteessa siihen miten paljon sen tekemiseen kului aikaa. Riskien ottamista ei myöskään saisi pelätä liikaa, koska epäonnistuminen kuuluu elämään, ja niistä opitaan. Lisäksi esiintyessä energisyys on asia, jolla herätetään yleisön mielenkiinto. Kun puhuja on innostunut ja uskoo syvästi aiheeseensa, on esitystä paljon mukavampi seurata. Monet puhujat käyttivät myös huumoria esityksissään, mikä kevensi yleisön tunnelmaa.

Saku Hänninen AMA18S

NBF – Menestyjien tarinat

Nordic Business Forum järjestettiin 9.-10.10.2019 kymmenennen kerran Helsingissä ja puhuja kattaus oli jälleen kerran hyvä ja monipuolinen. Teemana tänä vuonna oli kasvu. Tapahtuman pääesiintyjä oli pitkän uransa aikana paljon palkintoja kerännyt näyttelijä, George Clooney, mutta parhaat esityksen oli tässä vaiheessa jo nähty. Positiivisia yllätyksiä tuli niin suomalaisesta puhekilpailun voittajasta Anssi Rantasesta kuin erittäin valovoimaisesta ja karismaattisesta yhdysvaltalaislaulajasta ja toimitusjohtajasta; Carla Harrisista. Puhe ja esitys, joka minulla kuitenkin jäi päällimmäisenä mieleen, lähestyi minullekin tuttua teemaa, eli tarinankerronnan käyttämistä markkinoinnissa, minulle täysin uudella tavalla.

Donald Miller on StoryBrand yrityksen toimitusjohtaja ja auttaa vuosittain tuhansien yritysten johtoja selventämään bränditarinoitaan. Hän on myös menestynyt kirjailija ja hänen kirjansa ovatkin viettäneet yli vuoden New York Timesin Bestsellerien listalla. Miller onnistui myös NBF:ssä vangitsemaan yleisön ja avaamaan oikeanlaisen ja optimoidun tarinamarkkinoinnin mallia suurelle yleisölle.

Tarinankerronta on tällä hetkellä suosittu ja tehokkaaksi todettu markkinoinnin muoto, mutta useimmat yrityksen tuhlaavat silti rahaa markkinointiin. Minkä tahansa mainoksen takana voi olla hyvinkin pitkälle viety idea ja ajatus, mutta jos asiakas ymmärrä mainosta nopeasti, sillä ei ole arvoa. Ymmärrettävyyden nopeuttamiseksi hyvä keino on miettiä tarkoin sanat joita käytetään. Donald Miller toi tässä vaiheessa esille myös ihmisen aivojen tehtävät ja toiminnan. Aivot huolehtivat tarpeista, mutta ovat samalla raskas työkalu käyttää. Aivot kuluttavatkin ajatellessa satoja kaloreita päivässä ja jos jotakin asiaa ei ala ymmärtää, aivot sulkeutuvat ja sulkevat asian pois. ”If you confuse, you’ll lose”, Miller totesi. Ihmiset siis rakastavat ymmärtämistä ja ostavat usein asioita, jotka ymmärretään ensin.

Esityksessään Miller käytti apunaan tarinan kerronnan formulaa, joka yhdistelee elokuvan ja brändin tarinankerronnan elementtejä. Kaikki alkaa aina hahmosta. Tämän hahmon motivaatio täytyy olla nopeasti ymmärrettävissä, selkeä sekä pysyvä. Seuraavaksi täytyy ilmetä ongelman. Mitä selkeämmin ratkaiset ongelmaa, sitä paremmin jäät mieleen. Tulisikin keskittyä enemmän ongelmaan, joita tulee ilman tuotetta. Selvitä asiakkaalle myös miksi tämä ongelma on hänelle väärin. Kuten elokuvissa, myös markkinoinnissa ”pahiksesta” pyritään tekemään mahdollisimman paha juuri ennen ratkaisua. Kolmannessa kohdassa hahmo tapaa oppaan. Sankari on yleensä heikko ja tarvitsee apua ongelmansa ratkaisuun. Tässä tilanteessa yrityksen tulikin aina hakeutua oppaan rooliin ja auttaa ”sankaria” kohtaamaan ongelmansa. Tämä toimii erityisen hyvin toimittaessa oppaalle tutun haasteen kanssa. Opas tarjoaa siis asiakkaalle suunnitelman ratkaisuksi, ja kutsuu hänet toimimaan, tässä tapauksessa ostamalla ongelman ratkaisun, josta seuraa joko onnistuminen tai epäonnistuminen. Aina tulee olla jotain hävittävää tai hävittävää. Keskity siis asiakkaan ongelmaan, jotta tarina aukeaa.

Elokuva esimerkin lisäksi Miller käytti myös ääni ja musiikki vertauksia. Ihmisen aivot eivät muista ääntä ellei se koeta uhkaksi. Poikkeus tähän on musiikki. Aivot rekisteröivät sitä erilailla muuhun ääneen verrattuna sen sääntöjen takia. Jos säännöt rikkoutuvat, eikä ihminen pysty lukemaan tätä enää musiikkina, äänestä tulee melua, joka ei jää mieleen. Millerin mukaan markkinoinnin pitäisikin siis olla musiikkia eikä melua. Selkeys on kaikki kaikessa, sillä vasta viestin ymmärrettyään asiakkaat hakeutuvat puoleesi.

Business Forumissa oli tänä vuonna painotettu markkinointia, johtamista sekä innovaatiota. Innovaatiot ovat suomalaisille korkean koulutus- ja osaamistason lisäksi selkeä kilpailuetu maailman markkinoilla. Sainkin mm. SpanX:n perustajalta ja toimitusjohtajalta hyviä ajatuksia ja malleja niiden kehittämisen edistämiseksi. Kyseenalaistaminen on pakollista innovaatioiden alullepanoa, uudenlaista toimintaa sekä ajattelua varten. Noloja tilanteita ei siis tulisi pelätä, sillä muuten monia ajatuksia ja ideoita jää luomatta. Hakeudu siis epämukavuusalueelle, äläkä pelkää epäonnistumista. Samaa painotti myös Carla Harris. Koko tiimi tulisi opettaa ja kannustaa myös epäonnistumaan. Tällöin ollaan valmiimpia ottamaan enemmän riskejä, joka synnyttää lisää innovaatioita. Epäonnistumisista myös oppii, jolloin seuraavalla kerralla onnistuu todennäköisesti paremmin. Tätä epäonnistumisten normalisointia painotettiin niin paljon, että se tulee varmasti jatkossa näkymään myös omassa toiminnassani, samoin kuin myös muuten innovatiivisesti työskentely ja uusia toimintamallien kehittäminen käytäntöihin. Harris puhui myös ryhmän moninaisuuden yhteydestä innovaatioihin. Johtaja tarvitsee paljon ideoita. Siksi hänen tulisikin nähdä työryhmä yksilöinä, jotka kaikki ovat erilaisia ihmisiä. Täten heillä on erilaisia kokemuksia, joka on luonut erilaisia näkökulmia. Näin saadaan käyttöön mahdollisimman monia erilaisia ajattelumalleja. Tähän ryhmän moninaisuuteen tulisi myös pyrkiä työntekijöitä valitessa.

Myös Parag Khannan puhe opetti minulle paljon uutta Aasian markkinoista. Päällimmäisenä mieleen jäi perinteisen kilpailuaseman kieltäminen ja sen sijaan yhtenäisyyden painottaminen. Khannan sanoikin ettei Aasia ole korvaamassa länttä, vaan liittymässä siihen. Internet leviää idässä kovaa vauhtia ja monien alueiden elämä onkin juuri nyt mullistumassa teknologian kehityksen ja kasvun myötä, joka on jo pitkään tapahtunut aalloissa ympäri Aasiaa. Tulen koko muun maailman kanssa seuraamaan Aasian kehitystä ja asettumista markkinoilla tulevina vuosina.

Nordic Business Forum oli minulle erittäin mielenkiintoinen tapahtuma. Lähes kaikki puhujat olivat erittäin mielenkiintoisia ja miltei jokainen oli onnistunut muuttamaan monimutkaisetkin asiat helposti ymmärrettäviin muotoihin esimerkkien ja kokemuksien avulla. Pidin myös kovasti Forumin teemasta ja valkokankaan läpi välittyneestä tunnelmasta. Tapahtumalla on erittäin kirkkaan näköinen tulevaisuus.

Vesa Palos

NBF

Nordic Business Forum

Nordic Business Forum on vuosittain järjestettävä tapahtuma Helsingissä, jossa maailmankuulut alan osaajat ja ammattilaiset pitävät puheita. Kyseisen tapahtuman liput maksavat halvimmillaankin yli 1000e kappale, mutta saimme tilaisuuden seurata live streamia koulumme ansiosta Kajaanin BioRexissä. Nordic Business Forumin aiheina olivat innovaatio, johtajuus ja markkinointi ja tarkoituksemme oli saada alan huipuilta uusia näkökulmia ja oppia aiheesta.

Mielenkiintoisin näistä kolmesta aiheesta oli mielestäni innovaatio. Ensimmäinen puhuja Costas Markides jäi itselläni parhaiten mieleen tapahtumasta. Jokainen haluaa tietää, kuinka olla innovatiivisempi. Hänen mukaan tämä on haastavaa, koska on todella monta erilaista tapaa olla innovatiivinen, eikä vain yhtä oikeaa.

Ensimmäinen innovaatio esimerkki jäi painuvimmin mieleeni. Kyseessä oli kahvila ja kuinka saada kasvua aikaan kahvin myynnissä. Ensimmäisenä idea oli antaa asiakkaalle kuponki, johon piti kerätä kahdeksan leimaa saadakseen yhdeksännen kahvinsa ilmaiseksi. Toinen oli se, että kupongissa on jo kaksi leimaa valmiina ja saat yhdennentoista ilmaiseksi, koska ihminen todennäköisemmin saa valmiiksi jotain, jonka on jo aloittanut.

Olen itse törmännyt samaan kikkaan muutaman kerran, mutta en muista, että se olisi saanut ainakaan minua sen kummemmin leimoja keräämään. Tämän takia olin yllättynyt siitä, kuinka suuren tuloksen tämä pieni ero sai aikaan. Ensimmäinen tapa kasvatti myyntiä 17.3% ja toinen jopa 34.4%. Aika huomattava ero siis.

Vaikutukseen minuun Nordic Business Forumissa teki erityisesti se, kuinka useat heistä puhui, että epäonnistumista ei pidä pelätä. Sitä voi käyttää yrityksen ja erehdyksen kautta tienä menestykseen. Olen omassa elämässäni pelännyt epäonnistumista tähän mennessä kenties liikaa esimerkiksi koulussa ja välillä jättänyt jopa jotain tekemättä sen takia. Jatkossa voisin yrittää olla pelkäämättä epäonnistumista niin paljon ja käyttää mahdollisia tulevaisuuden epäonnistumisia tilaisuuksina kasvaa ja oppia itsestäni uutta. Kaiken kaikkiaan Nordic Business Forum oli mielestäni erinomainen tapahtuma oppia alasta paljon uutta ja saada uusia, laajempia näkökulmia aisaan.

NBF

Sain olla kuuntelemassa Nordic Business Forum 2019 puheita Kajaanin Biorexista käsin, johon oltiin järjestetty livestream. Nordic Business Forum on vuosittain Helsingissä järjestettävä konferenssi, johon osallistuu liike-elämän edustajia. Osallistujat saapuvat monista eri maista ja esimerkiksi vuonna 2018 vieraita oli 7500. Tapahtumalle on tyypillistä kansainväliset puhujat ja tapahtumassa onkin nähty suuri määrä hyvinkin tunnettuja ihmisiä, kuten Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama, sekä Kalifornian entinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger.

Aion tässä työssäni paneutua innovaatioihin ja käytän apuna Sara Blakelyn ja Alex Osterwalderin ja puheenvuoroja ja niistä tekemiäni havaintoja.

Alex Osterwalder toi puheessaan esille, kuinka yrityksessä voidaan saada innovaatiotoiminta kuntoon. Se tarvitsee sen, että innovaatio ja tekemiskulttuuri ovat harmoniassa. Yrityksessä on sekä innovointia, mutta sen lisäksi ollaan valmiita tekemään asioita innovaatioiden hyväksi. Toiseksi toiminta tarvitsee johtajan/johtamisen joka tukee innovaatiotoimintaa ja ymmärtää sitä. On myös tärkeää, että organisaatiorakenne on järjestetty niin, että se antaa tilaa ja voimaa innovoinnille ja innovaatioille. Osterwalderin ja myös muiden puheissa tuli esille se, että innovaatioihin täytyy panostaa paljon ja myös huonoihin innovaatioihin panostetaan, mutta hyvin onnistuessaan innovaatio voi tuoda paljon tuloja. Osterwalderin mukaan 0,4 prosenttia innovaatioista ovat hyvin tuottoisia.

Sara Blakely on miljardiyritys Spanxin omistaja. Puheessaan hän toi esille, kuinka yritys sai alkunsa kuluttajasta, jolla ei ollut minkäänlaista aikaisempaa liiketoimintaosaamista. Blakely halusi keksiä itselleen uuden työn ja mietti omia vahvuuksiaan. Hän tajusi, että se on myyminen, jota hän on tehnyt aiemmissa töissään. Tästä lähti yritys, joka valmistaa pääasiassa sukkahousuja ja naisten alushousuja.

Asia, joka jäi mieleen Nordic Business Forumista oli se, kuinka hyvinkin monissa puheissa kannustettiin epäonnistumisiin ja siihen, kuinka yrityksiin ja organisaatioihin tulisi luoda sellainen ilmapiiri, jossa se olisi sallittavaa. Mieleeni jäi myös Blakelyn kertomus, kuinka hän tarkoituksenmukaisesti hakeutui noloihin tilanteisiin, jotta niistä tuli hänelle arkipäivää.

Nordic Business Forum oli todella hyvä siinä mielessä, että sai kuunnella useita puheita englanniksi ja samalla kartuttaa liike-elämän sanavarastoa. Tästä on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin.

Toisena mieleeni jäi aivan loistavat puhujat. Puheet oli hyvin koottu ja niitä oli helppo seurata. Ja ennen kaikkea puheet olivat niin mukaansatempaavia, että mielenkiinto puheen seuraamiseen pysyi alusta loppuun saakka. Kaikilla puhujilla on varmasti todella paljon puheita takanaan ja näin ollen taitoa on kertynyt sitä kautta, mutta olisi mukava ottaa näistä puheista vinkkejä myös omiin puheisiin.

Yksi mieleen jääneistä asioista oli myös se, kuinka useat puhujat korostivat virheiden tekemisen tärkeyttä. Niistä voi olla hyötyä monessakin tilanteessa ja niistä voi oppia paljon. Puhujat korostivat myös, kuinka työyhteisöissä tulisi enemminkin kannustaa virheisiin, kuin rankaista virheiden tekemisestä. Sitä kautta voidaan oppia mikä toimii ja mitä kannattaa kokeilla jatkossakin.

Jutta Saari LLT18SH

Karismaattinen Carla Harris ja johtajuus

A) Puheenvuoro Carla Harris

Carla Harris on varapuheenjohtaja, varallisuudenhoito, toimitusjohtaja ja vanhempi asiakasneuvoja Morgan Stanleyssä. Hän on myös investointipankkiiri, kirjailija ja gospel-laulaja. Carla oli Nordic Business Forumissa karismaattinen ja erittäin hyvä puhuja, joka sai yleisön kuuntelemaan ja nauramaan Carlan huumorille. Aiheena Carla Harrisin puheessa oli johtajuus ja ”Strategize to win”. Carla tarjoaa uuden tavan käsittää urastrategiat ja antaa meille hyviä työkaluja onnistuneisiin muutoksiin. Carla Harris puhui kahdeksasta helmestä. Voimakkaasta, vaikuttavasta ja vaikutusvaltaisista johtajista. Carla Harrisin mukaan et voi johtaa muita, jos muut eivät seuraa sinua, joten täytyy olla johtaja, jota muut katsovat ehkä ylöspäin ja ihailee. Oman tiimin pitää luottaa sinuun. Carlan mukaan pitää myös itse luoda muita johtajia, etenkin omassa yhtiössä, kaikkien johtajien omassa yhtiössä tulee olla hyviä johtajia, jotka osaavat ohjata tiimiä taidokkaasti. Täytyy myös opettaa omaa tiimiä epäonnistumaan. Carla sanoi hyvin myös eteläisestä sanonnasta ”Fear is just False Evidence Appearing Real.” eli kärjistettynä lyhyesti sanottuna ei kannata pelätä turhaan asioita.

Johtajilta Carla Harris peräänkuulutti osallistamista, jotta aivan kaikkien ääni tulisi kuulluksi, eikä kukaan kokisi tulleensa syrjäytetyksi. Johtajan täytyy käyttää omaa ääntä ja olla rohkea. Harris painotti muiden tapaan, että ei pidä pelätä epäonnistumista. Hän muistutti myös, että kaikki hänen esittämänsä asiat vaativat rohkeutta. Johtajien täytyy puhua asioista niiden oikeilla nimillä, oli se sitten poliittisesti kuinka epäkorrektia tahansa. Ihmiset kuitenkin puhuvat heitä vaivaavista asioista.

Carla puhui myös hänen laulajaminästään. Hän oli pitänyt sen visusti piilossa, koska halusi olla uskottava pankkimaailmassa. Hänet oli myös kerran esitetty laulajana asiakkaalle ja Carla oli pyöritellyt silmiä, mutta asiakas innostui ja pyysi vinkkejä, miten tytär voisi yhdistää kiinnostuksen taiteeseen ja akateemiseen työhön. Harris muistutti myös tärkeistä asioista yritykselle, joka tavoittelee innovaatioita ja menestystä. Yksi niistä oli monimuotoisuuden tavoittelu.

Carla puhui myös Carla Harriksen kahdeksasta helmestä. 1. Autenttisuus à tee tämä tarkoituksella. Autenttisuus on etu kilpailussa ja ihmiset luottavat sinuun enemmän. 2. Luottamuksen rakentaminen à Ihmiset seuraavat sinua, koska olet heidän johtajansa. Pitää pyrkiä ymmärtämään mitä muut arvostavat. Pystyt luomaan mahdollisuuksia. 3. Selvennä/selkeys esimerkiksi, että ”tehdään tämä kello 12 mennessä.” 4. Uusien johtajien luominen.  à Johtajien tulee luoda johtajia. Poista epävarmuus. 5. Monimuotoisuus à Vaatii erilaisia näkökulmia. Uudet ihmiset tuovat uusia näkökulmia ja näin uusia ideoita. Esimerkkinä hän sanoi, että kun oli ottanut miehen naisten sekaan työskentelemään niin oli tullut uusia ideoita ja näkökulmia asioihin positiivisesti paljon. 6. à innovaatio. ”Pitää opettaa ihmiset epäonnistumaan.” Carla Harris kehotti juhlimaan epäonnistumisia. 7. à Inclusivity eli osallistaminen. Pitää saada muiden ääni kuulumaan. Ihmiset haluavat tulla kuulluksi ja nähdyksi. 8. à Sinun äänesi. Pitää saada oma ääni kuulumaan, puhu elefantista huoneessa.

B) Omat oivallukset

Opin NBF:n tiimoilta paljon uusia asioita markkinointiin, innovaatioihin ja johtajuuteen liittyen. Parhaiten mieleen jäi juuri Carla Harrisin puhe johtajuudesta. Myös ensimmäisen puhujan eli Costas Markideksen puhe innovaatioista ponnahduslautana menestykselle oli hyvä. Jaksoin kuunnella ja keskittyä vaikka usein keskittyminen on minulla vaikeaa.

Kaikista puheista huonoiten mieleen jäi Randi Zuckerbergin eli Mark Zuckerbergin siskon puhe. Tuntui, että hän puhui vain omasta yksityiselämästä ja vauvoista ja veljestään, että kiinnostus meni. Halusin kuulla paljon tärkeitä asioita. Hän oli myös aivan liian nopea puhumaan. Sain hänen puheistaan oikeastaan vain sen irti, että hän oli parin lapsen äiti ja Markin sisko ja Facebook liven perustaja ja oli jättäytynyt Facebookista pois ja mennyt rakentamaan omaa polkua.

Omaan toimintaan aion ottaa vinkkejä esimerkiksi Carla Harrisin puheesta ja yritän jatkossa saada enemmän omaa ääntä kuuluviin, koska olen hiljainen ja yritän olla pelkäämättä tilanteita. Oikeastaan lyhyesti sanottuna aion yrittää noudattaa ja ottaa oppia Carlan kahdeksaa helmeä. Aion hyödyntää näitä ihan opiskelussa ja työelämässä omalla tavallani.

Monet asiat jäivät NBF:stä huonosti mieleen, koska olin niin väsynyt molempina päivinä ja oli paljon muutakin hommaa. Taukojakaan ei voinut olla useammin, koska tauko tuli, kun se tuli. Kaiken kaikkiaan Nordic Business Forumia oli mukava seurata.

Joonas Häkkinen AMA18S

NBF:n oivallukset

Innovaatiot mahdollisuutena

Costas Markinedes puhui avoimesti siitä, kuinka innovaatiot ovat kasvussa globaalisti. Innovaatiot mahdollistavat yrityksille kasvua, jonka seurauksena yritykset saavat enemmän voittoja itselleen. Erityisesti yritykset saavat innovaatioilla kasvua ja voittoa, koska innovaatioilla yritykset pystyvät olemaan erilaisia kuin kilpailijat. Toki innovaatioissa tulee ottaa huomioon tarinankerronta, koska sitäkin voi pitää innovaationa, jolla erottua erilaisten yritysten massasta. Innovaatiot nostattavat yritysten työntekijöiden motivaatiota ja samalla parantaa näin työympäristöä. Varmasti työntekijöillä on turvallinen ja motivoitunut tunne, kun yritys tekee voittoa eikä ole pelkoa oman työpaikan menetyksestä. Innovaatio tuo näitä kaikkia asioita yritykseen, mutta innovaatio ei käsitä vain tuotteet kehitystä, siihen voi kuulua myös prosessin, teknologian ja yritysstrategian innovaatio.

Yrityksen tulisi valita tavoite, jonka haluaa saavuttaa innovaatiolla. Tämän takia etsitään ja kehitellään innovaatiota, jolla saadaan kyseinen tavoite täytettyä. Kyseissä puheessa annettiin esimerkki myyntipassista. Toisessa oli tyhjä kuponki ja toisessa kaksi leimaa jo valmiina, vaikka molemmissa ilmaisen juoman saamiseksi oli ostettava saman verran kahvia. Tässä tulee ilmi psykologinen vaikutus ihmismieleen, jonka itse tunnistan. Ostaisin itse sellaisesta paikasta, jossa on valmiiksi leimoja, koska silloin tuntuu, että olen lähempänä ilmaista tuotetta kuin sellaisessa, jossa saan ensimmäisestä ostosta vain yhden leiman. Toki minun pitää kerätä saman verran leimoja kummassakin paikassa, mutta enemmän leimoja heti alkuun tuo tunteen, että passin saa nopeammin täyteen. Tästä esimerkistä päästääkin yhteenvetoon, jossa saman asian voi tehdä eri tavalla, vaikka molemmissa sama logiikka, mutta silti tulos voi olla täysin, vaikka passien tarkoitus on sama.
Innovaatiota on myös valita eri segmentti, missä kilpailijat toimivat. Tällä tavalla tulet saamaan lisää asiakkaita, koska et yritä haalia samoja asiakkaita, mitä yrittävät esimerkiksi kuusi muuta kil-pailijaa. Esimerkkinä puheessa oli Dollar Shave Club, joka myy halvalla partahöyliä. Tämä oli aivan uusi innovaatio, koska partahöylät olivat huomattavasti halvempia kuin kilpailijoiden. Kyseinen yritys valtasi markkina, koska he vain myivät höyliä ja teriä. Yritys ei itse edes valmista teriä vaan keskittyy pelkästään myymiseen. Itseäni yllätti, että terät kuitenkin tehdään Saksassa ja saadaan myytyä niin halvalla. Luulin, että kyseiset tuotteet olisivat tehty Kiinassa, koska siellä on niin halpaa tuottaa kaikkea.

Nykyään yritysmaailmassa on olemassa kahdenlaisia innovaatioita. Nykyisiä yrityksiä haastavat yritykset, joilla on joko pysyviä innovaatioita tai vastustavia innovaatioita. Pysyvissä innovaatioissa on vähemmän riskejä ja ne ovat helpompi toteuttaa, mutta niillä on kuitenkin vähemmän vaikutusta. Vastustavilla innovaatioilla on paljon enemmän vaikutusta kilpailijoihin, mutta ne ovat riskialttiimpia ja hankalampia toteuttaa. Yritysten tulee valita, millä tyylillä lähtee toteuttamaan innovaatiotaan. Yrityksen tulee muistaa, että innovaatiot voivat epäonnistua ja sen takia yrityksen tulee sallia epäonnistumisia työntekijöilleen.
Hyvät ja innovatiiviset yritykset kyselevät työntekijöiltä heidän mieltään innovaatioihin ja ottaa palautetta vastaan. Samalla ottaa huomioon kaikkien ammattitaito ja kokemukset työelämästä ja elämästä. Kuitenkin innovaatioissa voi tapahtua huonosti sen keksimälle yritykselle. Kilpailija pystyy osittain kopioimaan kyseisen innovaation ja saamaan sillä tavalla myyntienemmistön markkinoilla. Esimerkkinä puheessa oli partahöylät, Gillette on markkinoiden suurin yritys, mutta itse Gillette ei kehittänyt partahöylää tai niiden teriä. Puhe innovaatiosta on mielenkiintoista, koska on mahdotonta kertoa, kuinka olla innovatiivinen.

Omat oivallukset

Ensimmäinen oivallus liittyy siihen, että voisin käyttää innovaatioita koulutehtävissäni. Tämän to-teuttaisin kehittelemällä uusia keinoja tehdä ryhmätöitä ja koulutehtäviä. Minun tulisi miettiä paremmin, mikä on ongelmani tai ratkaistava asia koulutehtävässä ja innovoida, kuinka saan sen ratkaistua helpommin ja vaivatta. Ryhmätöissä käyttäisimme meidän kaikkien kokemuksia ja osaa-mista siinä, miten lähdemme ratkaisemaan koulutehtäväämme tai ongelmaamme. Töissäni inno-vaatiot voisivat helpottaa työtaakkaani, jolloin minun pitää käyttää vähemmän energiaa kaikkeen muuhun. Tämän seurauksena saisin enemmän aikaa keskittyä kunnolla työtehtävään.
Toinen oivallus liittyy siihen, että teknologian avulla pystyy tekemään kaiken nopeammin. Koulutehtävissä olenkin siirtynyt siihen, että teen melkein kaiken tietokoneella, esimerkiksi muistiinpanot ja kirjoitustehtävät. Kehittämiskohteet itselläni olisi siinä, että pystyisin kehittämään tietoteknisiä taitojani. Koulussa oppimani tietoteknisettaidot helpottaisivat siirtymistäni työelämässä eri työtehtäviin, koska minun ei tarvitsisi töissä opetella käyttää teknologiaa. Voisin keskittyä heti alusta alkaen töiden tekemiseen.
Kolmas oivallukseni liittyy siihen, että pitää sallia itselleen epäonnistumisia ja olla oma itsensä. En saa olla liian ankara itselleni vaan voin sallia itselleni sen, että kaikkea ei tarvitse heti osata ja virheistä oppii. En pyri enää täydellisyyteen koulutehtävissä. Niissä saa olla joitakin epäonnistuneita kohtia, joista opettaja mainitsee. En mieti kommenttien jälkeen, että olen epäonnistunut vaan sitä, että kuinka otan ensi kerralla huomioon kyseiset asiat. Sama asia liittyy työelämään, koska olen kokoonpanotöissä tehnyt virheitä, jotka ovat olleet omaa huolimattomuuttani. Minulle on huomautettu niistä, jonka jälkeen olen ollut hieman allapäin. Olen koittanut parantaa keskittymistäni kyseiseen työtehtävään ja samalla muistan, millaisia asioita tulee ottaa huomioon kasatessa tiettyä komponenttia. Olen kirjaimellisesti oppinut virheistäni ja se on kehittänyt minua ihmisenä. Minusta jokaisen tulee osata myöntää, milloin on tehnyt virheen ja kuinka siihen voi itse vaikuttaa.
Yhteenvetona minun tulee analysoida koulussa ja työelämässä työskentelyäni eri näkökulmista. Samalla imeä uutta oppia muilta ihmisiltä, kuinka he tekevät tietyt asiat ja olisiko heidän tyylistään apua minun työskentelyyn. Samalla voisin tuoda omaan arkielämääni samoja oivalluksia, mutta kuitenkin muistaa, että vapaa-ajalle tulee ottaa kuitenkin rennosti eikä koko ajan miettiä, kuinka voisin kehittää ja kasvattaa omaa henkistä osaamistani.

Rasmus Salomaa LLT18SM

Psykologisen turvallisuuden merkitys innovatiivisuudelle

Oletko koskaan miettinyt miten yleinen ilmapiiri tiimissä vaikuttaa mielipiteiden jakamiseen? Oletko myöskään koskaan kuullut termistä psykologinen turvallisuus? Miten tämä liittyy innovatiivisuuteen ja kasvuun? Henkilökohtaisesti kuulin kyseisestä subjektista ensimmäisen kerran Anssi Rantasen suusta hänen puheessaan Nordic Business Forumissa 2019. Rantanen puhui keskiviikkona 9.10 Helsingin messukeskuksessa täydelle yleisölle. Kuka on Anssi Rantanen? Lyhyesti, hän on Growth Tribe -yrityksen toimitusjohtaja. Growth Tribe on taloudelliseen kasvuun keskittyvä instituutio. Heidän tarkoituksenaan on kouluttaa yrityksiä ja kannustaa heitä oppimaan uusia taitoja esimerkiksi tietotekniikan alueella.

Rantasen esiintyminen alkoi näyttävästi saapumisella lavalle Bomfunk MC´s:n Freestyler-kappaleen saattelemana. Jälkeenpäin ajateltuna, mikä olisikaan ollut osuvampaa. Hän otti lavan haltuun eleettömästi ja yllätyin, kuinka sujuvasti hän lausui englantia. Hänen puhettaan jaksoi kuunnella juuri tämän vakuuttavan lausunnan takia. Rantanen aloitti aiheella, miten teknologia mahdollistaa kokeilun. Hän toteaa, kuinka enää ei ole tekosyitä ottaa riskiä ja yrittää. Tätä hän havainnollistaa, luomalla brändin, nettisivut ja logon viidessä minuutissa. Tämähän ei käytännössä ole mahdollista sillä yrityksen luominen ei tapahdu sekunneissa vaan vaatii satoja tunteja suunnittelua ja systemaattista työskentelyä. Havainnollistaminen oli kuitenkin teoriassa mahdottoman tunteita herättävä ja elävöitti esiintymistä. Rantanen suunnitteli ensin logon yritykselleen käyttämällä apunaan Looka-nimistä sovellusta. Sen jälkeen hän loi nettisivut käyttämällä jälleen uutta applikaatiota nimeltään Launchaco. Viimeisenä hän lisäsi nettisivuilleen chattiboksin keräämään dataa ja palvelemaan asiakkaita kellon ympäri. Tämä onnistui käden käänteessä Collect.chat -nimisellä ohjelmalla. Kokeilu oli onnistunut ja minun mielestäni lopputulos oli uskottava ja visuaalisesti silmiä hivelevä.

On totta, että internet ja kehittyvä teknologia mahdollistavat tämän kaltaiset operaatiot nopeammin kuin koskaan aiemmin, mutta teknologia ei voi parantaa aivan kaikkea. Alussa mainitsin psykologisesta turvallisuudesta. Kyseinen termi ei liity mitenkään tekniikkaan vaan se on täysin antimaterialistinen ja abstrakti käsite. Psykologinen turvallisuus liittyy ihmisten välisiin vuorovaikutuksiin ja ilmapiiriin, joka vallitsee ryhmän jäsenten kesken. Kuvittele nyt itsesi tilanteeseen, jossa istut uuden innovaatiotiimin kanssa ensimmäistä kertaa alas. Ihmiset vaikuttavat ylimielisiltä ja ovat pukeutuneetkin näyttävämmin kuin sinä. Heillä on todennäköisesti paljon alan kokemusta, sillä sinut on juuri palkattu uutena työntekijänä ja tämä on ensimmäinen oikea työpaikkasi. Uskallatko tuoda esiin etukäteen listaamiasi ideoita? Avaat suusi, mutta sinua katsotaan tuomitsevasti ja tyydyt vain seuraamaan ja myötäilemään. Tapaaminen etenee, ja alat kyllästyä sillä ideasi ovat mielestäsi todella hyviä. Pyydät puheenvuoroa ja tuot esiin yhden ajatuksistasi ja esität muutaman dokumentin siihen kylkeen. Pöydän ääressä nyökkäillään ja ilmoille lentää muutama jäinen kommentti eikä ideaasi loppujen lopuksi oteta huomioon millään tavalla.

Esimerkki on äärimmäinen, mutta esitin sen mielikuvaharjoituksena tarkoituksellisesti, jotta lukijat ymmärtävät pointtini. Eräs toinen esiintyjä NBF 2019 -tapahtumassa, Carla Harris, tuo esiin kuinka monimuotoisuus on tärkeää innovatiivisuudelle ja yrityksen kasvulle. Hän esittää jatkumon, jonka mukaan innovaatio lähtee sadoista ideoista. Ideat syntyvät monista erilaisista mielipiteistä, ja jotta mielipiteitä on, täytyy olla erilaisia ihmisiä. Innovatiivisuus vaatii myös kunnioitusta. Ei ole kenenkään – puhumattakaan yrityksen – etujen mukaista, että innovaatiotiimi on koostumukseltaan homogeeninen. Erilaisuus tuo mukanaan eriävät mielipiteet, jotka voivat johtaa konflikteihin, mutta hyvältä työntekijältä vaaditaan avarakatseisuutta. Mitä sitten, jos idea johtaa epäonnistumiseen? Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu nihkeä suhtautuminen riskinottoon, mutta jos ei ota riskejä, oppiiko mitään ja voiko koskaan syntyä mitään mullistavaa?

Rantanen listaa seikkoja, joiden avulla voidaan päästä lähemmäs yhtenäistä ryhmää ja psykologista turvallisuutta. Ensimmäisenä hän peräänkuuluttaa, kuinka tärkeää jokaisen ryhmän jäsenen on panostaa täysillä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Ei voi myöskään liikaa painottaa sitä, että jokaisen panos on yhtä tärkeää. Rantasen listauksesta esiin nousi eritoten rehellisyys. Rehellisyys epäonnistumisesta ja rehellinen palaute. Mielestäni rehellisyys on yksi peruselementeistä yritystoiminnassa. Jotta voidaan tarjota rehellisiä palveluita ja tuottaa rehellisiä hyödykkeitä, on pyydettävä rehellistä palautetta tuotteen tai palvelun toimivuudesta. Epäonnistumisia ei tule myöskään viitata kintaalla. Epäonnistumisen myöntäminen rehellisesti on alku sen korjaamiselle. Viisas isoäitini sanoi minulle seuraavalla tavalla, kun satutin polveni lapsena: se on siitä kohtaa vahvempi. Jos satut epäonnistumaan liiketoiminnassa, tiedostat riskit ja pystyt ottamaan ne huomioon tulevaisuudessa. Tuskin kukaan toistaa samaa virhettä tahallaan. Siitä paikasta, jossa epäonnistuit kerran, olet ensi kerralla vahvempi.

Olen varma, että lähestulkoon jokainen on törmännyt psykologiseen turvallisuuteen jossain muodossa elämänsä aikana. Tiede ja kehitys kuitenkin vaativat ilmiöiden käsitteellistämistä, jotta niitä voidaan tutkia ja kehittää yhteiskunnan hyväksi. Kasvatustieteitä aiemmin opiskelleena ja opetusta hyvin tarkasti seuraavana henkilönä koin Rantasen aiheen itselleni omimmaksi ja halusin jakaa sen ilosanomaa myös muille, jotta sen hyödyt saataisiin maksimoitua. Ei ole täysin irrelevanttia korostaa yhteishengen ja ryhmäytymisen tärkeyttä. Pelkästään sen takia, että ilmapiiri ryhmässä on turvaton, voi jotain ratkaisevaa jäädä sanomatta.

Kirjoittanut: Pauliina Mustonen LLT19SB