Ekotehokas konesali -koulutuksen päätösseminaari 14.11.2014

Aikopan järjestämän Ekotehokas konesali -koulutuksen päätösseminaari järjestettiin 14.11. Kainuun Edun tiloissa. Seminaarissa kurssilaiset esittelivät kehitystehtäviään ja päivän päätteeksi saatiin kuunnella kiinnostavia luentoja, jotka pitivät Ari Kurvi Yandex Oy:stä, Pekka Järveläinen Wakaru Oy:stä sekä Harri Karjalainen Ebsolut Oy:stä. Lopussa pidettiin paneelikeskustelu, jonka osanottajat kuvassa vasemmalta Pekka Järveläinen (pj), Kimmo Rusanen Ebsolut Oy, Harri Karjalainen, Joona Tolonen KAMK, Ari Kurvi ja Timo Kemppainen Kainuun Etu.

itSMF Roadshow amk:lla 25.11.2014 klo 12:30 – 15:30

itSMF Finland ry:n fokusalueet it-palvelunhallinnan alueella ovat yhteistyön edistäminen, tiedonjakaminen sekä tutkimustoiminta. itSMF Finland ry:n toiminta on organisoitu jäsenten toimesta. Sekä hallitus että että työryhmien jäsenet valitaan jäsenistön joukosta – ja kaikki työ tehdään pääosin talkootyönä (http://itsmf.fi/).

itSMF Finland jatkaa roadshow-perinnettä järjestämällä Kajaanissa 25.11.2014 klo 12:30 – 15:30 tapahtuman yhteistyössä Kaisanet Oy:n ja Kajaanin Ammattikorkeakoulun kanssa. Paikkana on Kajaanin AMK, Ketunpolku 3, Taito 1, auditorio (Kampusalueen kartta).

Lisätietoja ja ohjelma: http://itsmf.fi/tapahtumat/kajaanin-itsmf-roadshow/

Funet Roadshow amk:lla 28.10.2014

CSC järjestää Kajaanin amk:lla Funet Roadshown ti 28.10.2014 klo 10.00 alkaen. Tilaisuudessa esitellään opiskelijoille, henkilökunnalle ja muille kiinnostuneille Funet -verkon teknisiä ratkaisuja Taito2:n auditoriossa klo 10.00 – 11.30. Iltapäivällä CSC esittelee uusia palveluitaan samalle kuulijakunnalle.

Tervetuloa!

IBM Spektri Akatemian toinen vuosikurssi valmistui

IBM:n, Ebsolut Oy:n, HermanIT:n sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyössä tarjoaman IBM Spektri Akatemian toinen vuosikurssi vietti valmistujaisjuhlia 15.5. kello 15. IBM:n johtoryhmän edustajana todistuksia oli jakamassa Jouni Leinonen (ICT Business Leader) ja Ebsolut Oy:stä Kimmo Rusanen (CEO).

Akatemia tarjoaa kattavan läpileikkauksen IBM:n uusimmista pilvipalveluteknologioista, jossa IBM:n alansa huippuasiantuntijat pitävät opiskelijoille käytännönläheisiä luentoja, sekä Herman IT tarjoaa modernin IT-tuotantoympäristön käytännön taitojen kehittämiseen. Akatemian tavoitteena on kouluttaa Kajaanin seudulle modernin teknologian osaajia, joilla on hallussa myös käytännön opit.

Valtiovarainministeri vierailulla 14.3.2014

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kävi ammattikorkeakoululla vierailulla perjantaina 14.3.2014 ja tutustui samalla Datacenter -koulutukseen ja opiskelijoiden omaan konesaliin. Kuvassa ministerin seurana rehtori Turo Kilpeläinen ja CSC:n Jukka-Pekka Partanen.

ministeri2

Vieraita Howestin yliopistosta 4.10.2013

Joukko Howestin yliopiston (Belgia) henkilökuntaa kävi vierailulla Kajaanissa 4.10.2013. Howest on koulumme vaihtokohde ja sinne on mahdollista myös Datacenter -opiskelijoiden mennä vaihtoon. Tähän saakka vaihdossa on ollut lähinnä pelipuolen opiskelijoita.

Belgialaisvieraista osa kävi rehtorimme kanssa tutustumassa Renforsin Rannassa CSC:n konesaliin, jota heille esitteli CSC:n Jukka-Pekka Partanen.

Alumnipäivä Kajaanin amk:lla ke 20.11.2013

Hei KajakDC -alumni!

Tervetuloa seuraavaan alumnitapahtumaamme keskiviikkona 20.11.2013. Kyseessä on ensimmäinen koko amk:n yhteinen tapahtuma, joka järjestetään ravintola Kisällissä (os. Ketunpolku 1) klo 16.15–18.00.

Ohjelmassa on mm. hyvää ruokaa ja jos mahdollista, vieläkin parempaa seuraa. Samalla suunnittelemme tulevaa alumnitoimintaa ja kuulemme mielellämme myös Sinun mielipiteesi ja toiveesi siihen liittyen. Tapahtuman tarjoaa KAMK:n alumnitoiminta.

Ilmoittautumiset sähköpostilla: alumnit(at)kamk.fi tai puh. 044 7101 518 perjantaihin 8.11.2013 mennessä. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliot.

Tervetuloa!

Muista liittyä alumnirekisteriin (http://www.kamk.fi/fi/Palvelut-tyoelamalle/Alumnitoiminta), jotta tavoitat viestit myöhemminkin.

Samalla voit liittyä myös facebook-ryhmään: https://www.facebook.com/kamkinalumnit.

VMworld Barcelona 15.-17.10.2013

VMworldin Euroopan tapahtuma järjestettiin Barcelonassa ja siihen osallistui yli 8300 henkilöä (http://www.vmworld.com/index.jspa), Kajaanin amk:sta Joona Tolonen ja Timo Partanen. Tapahtumassa julkaistiin jälleen uusia tuotteita ja teknologioita, otsikkotason yhteenveto luennoista: http://www.vmworld.com/community/sessions/2013.

Hands-on-Labs

Hands-on-Labs

VMware esitteli tilaisuudessa uutta sertifiointiohjelmaansa, jossa on mahdollista suorittaa Associate -tason testejä (http://mylearn.vmware.com/mgrReg/plan.cfm?plan=32567&ui=www_cert). Em. testeihin voivat meidänkin opiskelijamme osallistua ilmaiseksi, koska olemme VMware Academyn jäsen – lisätietoa ohjelmasta kerrotaan oppilaitoksessamme myöhemmin.

VMworldissa osallistujat pääsevät tutustumaan eri teknologioihin Hands-on-Labsien avulla (http://www.vmworld.com/blogs/vmworld/2013/08/23/vmworld-2013-hands-on-labs).Tällaisia ”labratöitä” on lukuisilta eri osa-alueilta ja ne ovat kestoltaan yleensä 90 minuuttia. Näihin labroihin on yleensä pitkähköt jonot, mutta tänä vuonna jonoja ei ollut juuri lainkaan.

Lisätietoa tapahtuman tunnelmista: http://www.vmworld.com/blogs/vmworld/2013/08/29/vmworld-tv-highlights.

Kesäprojektien yhteenveto

Kesä DClabrassa meni nopeasti. Ensimmäisenä prioriteettina olleet yritysasiakkaiden projektit onnistuivat hyvin ja saatiin kunnialla päätökseen. Vaikka DClabran infrastruktuuri olikin kesän aikana monien päivitysten ja uusimisien alla, onnistui työskentely kesäopiskelijoilta hyvin. Monista opiskelijoista löytyi yllättävän paljon osaamista, mikä takasi projektien onnistumisen.

Suurin osa projekteista oli web-palveluita. Muita isoimpia projekteja olivat mm. grafiikan renderöintitestausta ja LAN-partyjen suunnittelua. DC opiskelijoista koostuvan ryhmän järjestämä syksyllä tuleva LAN-party, Kamk Game Fest, tarjosi opiskelijoille sosiaalisten ja tuotannollisten taitojen hiomista. Oli ilo kuulla että opiskelijat olivat saaneet mm. Gigantin sponsoroimaan tapahtumaa.

Kesän aikana tuli selkeästi esille koodin kirjoittamisen taidon tärkeys, sille löytyy paljon kysyntää. Itse opin järjestelmällisyyden ja tehtävien selkeän jaksotuksen tärkeydestä lisäksi myös sosiaalisia taitoja joita tarvitsi yritysasiakkaiden kanssa viestimiseen.

Uskon että kaikilta osallistuvilta jäi ainakin jotain uutta käteen opintopisteiden lisäksi. Tämä kesäopintomuoto oli mielestäni hyvin onnistunut ja varmasti jatkuu vielä tulevinakin kesinä!

Kesäprojektien projektipäällikkö Miikka Heikkinen KAT11J

DC-labrassa tehdään opiskelijoiden kesäprojekteja

Kesäprojektien projektipäällikkö Miikka Heikkinen, KAT11J:

Kesäopiskelijoille on varattuna monenlaista projektia, isosta pieneen ja helposta haastavaan. Kesällä DClabrassa työskentelee kymmenisen opiskelijaa pienissä tiimeissä.Miikka Heikkinen

Yritysasiakkaiden projektit ovat prioriteettinä ensimmäisenä. Nämä ovat RTGSalesille ja CSE:lle tehtävät projektit. RTGSalesille suunnittelemme ja toteutamme web-palveluna matka- ja kelkkavaraus järjestelmän.

CSE projektissa luomme myös web-palvelun jonka avulla CSE etsii sopivia pelitestaajia tietokannasta. Palveluun kuuluu myös asiakkaiden ilmoittautuminen pelitestaajaksi.

Muina projekteina työn alla on mm. KajakDC:n ilmeen uudelleenluonti ja uusien palveluiden lisääminen käyttäen samaa graafista ilmettä. Yksi opiskelijoistamme työskentelee läheisellä pelistudiolla tietokantojen suunnittelun ja toteutuksen kanssa. Myös myöhemmin kesällä yksi tiimi rupeaa työskentelemään LAN-tapahtuman järjestämisessä.