KamkGameFest 13.5.-15.5.2016

Kesäloman jo siintäessä horisontissa ensimmäisen vuosikurssin DC-opiskelijat järjestivät neljännen kerran KamkGameFest-lanit. Euroviisuviikonloppuna 13.-15.5. Viitisenkymmentä henkeä saapui Taito 2 saliin viettämään viikonloppua ystävien ja tietokoneiden parissa.

Vaikka KamkGameFestin järjestäminen on osa ensimmäisen vuoden opintoja, antoi opettajamme Joona Tolonen meille vapaat kädet tehdä mitä ikinä halusimmekaan tapahtuman kanssa. Suunnittelu alkoi nopeasti jo tammikuussa heti joululomalta palaamisen jälkeen. Julisteiden tekoa ja kytkimien conffausta jatkui pitkin kevättä.

Ajoissa aloittamisesta huolimatta laneja edeltävä viikko tuntui kuluvan järkyttävässä kiireessä. Viimeisetkin pöydät saatiin kuitenkin metsästettyä ajoissa ja projektorit lainattua ennen tapahtuman alkua. Jotta kaikki ei olisi mennyt aivan täydellisesti huomasivat ensimmäiset lanittajat, että monien verkkopelien yhteydet eivät toimineet. Porttien avaaminen olisi varmaan kannattanut ottaa huomioon ennen tapahtuman alkua, mutta onneksi IT-tuki syöksyi avuksemme vielä perjantai illan aikana ja lanit saatiin kunnolla käyntiin.

Tämän vuoden KamkGameFestin yhteydessä pääsi tutustumaan pelipuolen tuotoksiin, kun kymmenkunta pelitiimiä oli esittelemässä kevään projektejaan. Opiskelijoiden pelit herättivät paljon mielenkiintoa ja keräsivät palautetta lanittajilta. Yhteistyö pelipuolen kanssa kannattaa varmasti pitää hengissä tuleviin tapahtumiin.

KamkGameFest 2016 oli onnistunut tapahtuma pienistä esteistä huolimatta. Käytännössä tekeminen opettaa aivan eri tavalla kuin pelkkä labraympäristössä puuhailu. Tästä on hyvä lähteä kesälomalle (tai kesäprojekteihin)!

TTK15SD tiimi

Sofia Korhonen
kuvat: Mira Salenius

OuluHealth Tieto Hack -tapahtuma 22.-23.4.2016

Touko Möttönen TTK14D

Kajaanin Ammattikorkeakoulun opiskelijat osallistuivat 22.-23.4. järjestettyyn OuluHealth Tieto Hack -tapahtumaan. Tieto Hackin ideana oli kehittää uusia ideoita terveydenhuoltoon ja terveysdatan analysointiin. KAMKin joukkue koostui älykkäiden järjestelmien ja data centerin opiskelijoista.HealthHack

Esittelimme terveydenhuoltoon etäluettavan sensorijärjestelmän, joka koostui mittausantureista, data loggerista, tietokantapalvelimesta ja web-käyttöliittymästä, jonka kautta kerättyyn dataan pääsee käsiksi. Rakentamamme järjestelmä on yksinkertaisesti laajennettavissa tarvittavilla sensoreilla tilanteen mukaisesti. Sensoreilla on mahdollista mitata kaikkea mitattavissa olevaa, kuten verenpainetta ja -sokeria, kehon lämpötilaa ja sydämen toimintaa. Kerätty data välitetään data loggerin avulla tietokantaan, josta se voidaan esittää web-sivun kautta yhdessä muiden potilastietojen kanssa esimerkiksi potilasta hoitavalle lääkärille. Datan keräämisen ja välittämisen lisäksi data logger osaa seurata kerättyä dataa ja anta tarvittaessa hälytyksen raja-arvojen ylittymisestä.

Tämän kaltainen järjestelmä mahdollistaa automaattisten hälytysten kanssa reaaliaikaisen potilaan seurannan internetin välityksellä, HealthHack2jolloin hoidon laatu paranee ja kustannukset pysyvät kurissa. Potilaan tilasta riippuen voidaan mitata vain tarvittavia arvoja eikä turhia sensoreita tarvitse kytkeä järjestelmään.

Demomme sijoittui kilpailussa toiseksi kaikkiaan viidestä osallistujasta.

IBM -koulutuspäivä 10.5.2016

Saimme IBM:ltä vieraaksemme Mika Heinon ja Juha Ekströmin, jotka pitivät asiantuntijapäivän konesaliasioista.

Juha Ekström ja Mika Heino

Juha Ekström ja Mika Heino

Päivän aikana saimme valtavasti tietoa tallennusratkaisuista sekä pidimme Hands-on-Labin, jonka aikana rakensimme kaksi konesalia pöydälle. Kouluttajat toivat mukanaan komponentit, joilla pystytimme SAN-infran (kaksi fabricia), kaksi SVC -nodea, kahdennetun levyjärjestelmän sekä liitimme kokonaisuuteen yhden hostin.

Kytkentöjen selvittelyä

Kytkentöjen selvittelyä

Lisäksi pääsimme allokoimaan SVC:llä virtualisoidusta levyjärjestelmästä tierattua storagea palvelimelle. Päivän päätteksi testasimme, että kahdennukset toimivat halutunlaisesti – tämä tehtiin pudottamalla pois yksittäisiä valokuituyhteyksiä ja lopuksi kokonaisen SVC -noden.

Lopputulos: kaksi konesalia

Lopputulos: kaksi konesalia

Päivä oli hyvin onnistunut, josta suurkiitokset Mikalle ja Juhalle!

Linkit artikkeleihin, joista voi kertailla päivän aikana tehtyjä asioita:

Storwize v7000 -levyjärjestelmän käyttöönotto

SVC:n asennus etupaneelista

Multipath -driverin asennus Windowsiin