Matka bisnesnaiseksi

Emilia Anttonen LLT19SA

Nordic Business Forum on liike-elämän konferenssi, joka pidetään joka vuosi. Tapahtuman tarkoitus on innostaa johtajia parempaan johtajuuteen. Tilaisuus järjestettiin meille, koulumme oppilaille Kajaanin Biorexissä 9-10.10.2019. Tehtävämme oli kuunnella puhujia, jotka esiintyivät NBF-lähetyksessä.

Nordic Business Forumissa inspiroivin ja vakuuttavin puhuja oli mielestäni Sara Blakely. Hän on Spanx yrityksen perustaja, mikä myy tyylikkäitä alusvaatteita naisille. Balkely on toimitusjohtaja hänen yrityksessään ja hänestä on tullut miljardööri ideansa vuoksi. Hän kertoi puheessaan, miten hän keksi idean. Hänellä oli ongelma alusvaatteiden kanssa, koska ne näkyivät housujen läpi, ja siitä syntyi hänen menestyksellinen ideansa. 

Blakely halusi aina olla lakimies, mutta sitten hän tajusi, että hän on hyvä myymisessä. Tämän hän tajusi lueteltuaan heikkoutensa ja vahvuutensa paperille. Blakely on menestynyt liikenainen, vaikka hän ei ole opiskellut liiketalouden kursseja ennen uraansa yhtään. Hän aloitti liiketoimintansa ikään kuin tyhjästä. Blakely korosti puheessaan sitä, että ei kannata ajatella muiden mielipiteitä, epäröidä riskien ottamista tai pelätä epäonnistumisia, koska niistä voi oppia paljon.

Sara Blakely painotti puheessaan sitä, että on otettava riskejä saadaksesi mahdollisuuksia, ja esimerkiksi tärkeitä kokouksia, joilla on merkitystä urallesi. Blakely kertoi, miten hän sai tärkeään tapaamiseen ajan. Hän vain soitti puhelun ja sanoi, että hänen tuotteensa tulee muuttamaan kaikkien elämän, ja näin hän sai vartin mittaisen tapaamisen. Blakelyn mukaan jokaisen tulisi kertoa miksi heidän tulisi saada tapaaminen ja antaa heille syy siihen, miksi heidän pitäisi olla aikaa juuri sinulle. Blakelyn mukaan ‘’avain tie/tapa’’ on aina kysyä kysymystä miksi, ja aina kirjoittaa ideasi ylös, kun niitä tulee mieleen.

Aluksi Blakelyllä oli vain muutama paketti oven edessä, joita hänen piti toimittaa ostajille, ja nykyään hänellä on valtava varasto heidän kaikille tuotteilleen. Sara Blakely on hyvä esimerkki siitä, miksi riskejä tulisi ottaa, ja että pienistäkin ideoista voi tulla suuria.

Nordic Business Forum oli mielestäni opettavainen tapahtuma, koska puhujilta tuli erilaisia näkökulmia ja kantoja, joista oppi paljon uutta. Esityksiä oli mielenkiintoista kuunnella. Yksi merkittävä asia mikä tuli esiin, oli se, että yrittäjyys kannattaa. Puhujien esitykset olivat kannustavia ja rohkaisevia, ja niiden jälkeen oman yrityksen perustaminen alkoi kiinnostaa vielä enemmän. Opin myös sen, että riskejä kannattaa ottaa rohkeasti, koska niistä voi saada paljon mahdollisuuksia elämän eri tilanteissa.

Puheissa korostettiin sitä, että menestykseen tarvitaan kärsivällisyyttä ja uskoa itsensä, mikä on tärkeää onnistumisen kannalta. Tämä kannattaisi varmaan meillä kaikilla pitää mielessä silloin, kun tuntuu että mikään ei onnistu. Puhujien mukaan epäonnistumisia ja virheitä ei koskaan kannata pelätä, koska niistä oppii ja niitä käy kaikille. Monesti vaadin itseltäni liikaa ja pelkään joissain tilanteissa epäonnistumisia ja ihan turhaan, koska ne eivät ole huono asia. Voisin yrittää muistaa nämä opit tulevaisuudessakin, koska ne ovat tärkeitä asioita.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.