Tutustumismatka Eficodelle 24.11.2016

Eficode järjesti tutustumiskäynnin heidän toimistolleen Helsinkiin to 24.11.2016. Mukaan lähti 20 DC-puolen opiskelijaa. Matkaan lähdettiin torstaiaamuna neljän aikoihin Kajaanin ammattikorkeakoululta. Tässä Eficoden tekemä video vierailusta.

Meitä odotti saavuttuamme Eficoden tarjoama lounas, jonka nautittuamme, siirryimme kuuntelemaan työntekijöiden luentoja. Meille kerrottiin työtehtävistä, työkaluista ja työntekijöiden omista kokemuksista sekä heidän taustoistaan. Tarjolla oli myös neuvontaa hyvän CV:n tekemiseen ja työnhakemiseen meidän alalta.

Luentojen jälkeen oli illallisen vuoro. Marssimme läheiseen kebab-ravintolaan, jossa Eficoden piikki oli meitä varten auki. Nälkäiset opiskelijat tilasivat sen verran paljon ruokaa, että Eficoden budjettiin jäi pieni lovi. Annokset kädessä suuntasimme takaisin toimiston tiloihin illastamaan.

Ruuan jälkeen saunan lämpötila oli saavuttanut tavoitteensa ja osa porukasta siirtyi saunan lauteille. Saunajuomat tarjottiin firman toimesta. Osa porukasta jäi saunan sijaan viettämään aikaa lautapelien parissa. Ilta päättyi noin 11 aikoihin. Tässä vaiheessa porukka erkani, osa suuntasi yöpaikkoihinsa ja toisten lähtiessä kohti Kallion yöelämää.

Aamulla väsyneet opiskelijat kokoontuivat bussille, viimeisten tullessa juuri viime hetkellä. Tästä lähdimme kohti Kajaania.

Janne Hämäläinen, Arri Kiljunen, Jere Isopahkala & Miko Kullberg, TTK15D

Ekskursio Luulajaan 28.2.-1.3.2016

Kainuun liitto yhdessä Kainuun Edun DIGITICE –hankkeen kanssa järjesti tutustumisvierailun seminaareineen ja keskustelutilaisuuksineen Pohjois-Ruotsiin Luulajaan Norrbottenin alueelle.

Vierailun tarkoituksena oli tutustua alueen Data Center –toimintaan ja muihin sähköisten palveluiden tarjontaan erityisesti yritystoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Teemana oli siis ICT/DataCenter -toiminta siihen liittyvine palveluineen. Matkan aikana keskusteltiin myös Barentsin alueen yhteistyöstä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista Kainuulle.

KAMKilta matkalle osallistui kolme datacenter -opettajaa sekä Anastasia McAvennie TKI -osastolta. He kävivät samassa yhteydessä myös tutustumassa Luulajan teknillisen korkeakoulun datacenter -projekteihin sekä alan koulutukseen. Kuvassa Esa, Anastasia sekä Joona korkeakoulun ulkopuolella.

Lisätietoa Luulajan teknillisen korkeakoulun Datacenter -asioista tässä linkissä.

MS Student Partnerit Viron matkalla

Ohessa Mikko Saleniuksen matkakertomus Viron reissulta.

 

Lähdimme torstaina puoli neljältä yöllä väsyneinä kohti Helsinkiä ja ensimmäistä Microsoftin reissuamme Viroon Tallinnaan. Perillä odotimme pari tuntia ennen ensimmäisten muiden MSPeiden saapumista, jonka jälkeen siirryimme kahvilaan juttelemaan ja tutustumaan. Kaikkien tavattua siirryimme minibussiin joka vei meidät Microsoftin toimistoon, joka sijaitsi Microsoft talon vieressä vielä kuukauden verran.

Siellä saimme vierailija tarrat ja meille esiteltiin toimistoa. Työpisteitä ei ollut vaan ainoastaan näytöt joihin sai oman koneen laittaa kiinni. Tuoleja ja toimistoja oli eri tarpeita varten lyhyistä sessioista pitkiin, erilaisia teemoja kuten rantateema johon itse rakastuin täysin.

Heillä oli myös hienoja neuvottelu, loikoilu ja inspiraatio huoneita sekä tietenkin ilmaiset kahvilat jokaisessa kerroksessa. Omille tavaroille oli pienet lokerot, mitään muuta omaa ei ollut. Työajat olivat täysin itse päätettävissä ja jotkut tekivät jopa yöt ja viikonloput töitä. Microsoftin toimistolla kävimme läpi Summitin ohjelman ja pidimme pienet koulutukset Win10 ja muista aiheista sekä söimme.

Iltapäivällä oli aika lähteä laivaan ja meidät tuli hakemaan upean kiiltävä ja hienosti varusteltu keinonahka penkeillä sisustettu Mercedes-Benz bussi joka vei meidät satamaan. Satamassa meille jaettiin huoneet 4 miestä per huone ja tavarat vietyämme siirryimme konferenssi tilaan.
Konferenssi huoneemme Princess oli yksinkertainen neuvotteluhuone suorakulmio pöytä ja projektori. Aloimme pitämään koulutuksia ja esityksiä eri aiheista ja välillä söimme upeita alkupaloja ja juomisia tuotiin koko ajan lisää. Illalla lopettelimme ja siirryimme laivan Buffettiin syömään, jonka jälkeen oli vapaata loppuilta.

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin aamupalalle ja valmistauduimme Tallinnaan nousua varten. Tallinnassa kävelimme suoraan Garage48 Startup yrityksille tiloja vuokraavaan toimitilaan jossa pidimme päivän koulutukset. Erityisesti jäi mieleen loistavat koulutukset, jotka piti vieraileva Mike Bradshaw verkostoitumisesta ja pitchauksesta.

Päivän koulutusten jälkeen vierailimme Tallinnan Microsoft toimistolla joka oli pienempi, mutta hyvin viihtyisä toimisto Tallinnan keskustassa. Siellä kierrettyämme siirryimme hotelliimme joka oli loistoisa Blu ketjun hotelli. Tämän jälkeen meillä oli pari tuntia vapaata aikaa ja illalla menimme syömään Olde Hansaan, johon meillä oli varattu todella upea kestitys. Pöydät pursuivat ruokaa ja tapasimme Viron MSP opiskelijoita.

Ilta jatkui verkostoitumisella ja lopulta milloin kukakin pääsimme väsyneinä hotellille. Aamulla kahdeksan aikoihin oli taas aamupala ja lähdimme pikalaivalla takaisin Helsinkiin, jossa kaikki hajaannuimme omille teillemme. Saimme erittäin paljon tietoa, naurua ja uusia kavereita matkaltamme joten oli kyllä mahtava olla siinä mukana! Ensi kerralla varmasti uusiksi 😀

PS. Microsoft oli kiva ja maksoi melkeinpä kaiken 😉