Code-Q vierailulla Kajak DC:llä ja amk:lla

Tänään 5.5. Koivuniemen Tapio Code-Q:lta saapui vieraaksemme Kajaanin ammattikorkeakoululle. Tarkoituksenamme oli hiukan hahmotella, että kuinka voisimme istuttaa heidän tuotteensa

Code-Q

osaksi opetustamme ja TKI toimintaamme. Palaverimme alkoi yleisen esittelyn ja kahvittelun merkeissä nettikahviossa, tuttavallisemmin Irman baarissa. Tapion edustama yritys Code-Q keskittyy puheentunnistamiseen. AMK:lta paikalla olivat Joona Tolonen, Eero Huusko ja Tanja Korhonen. Lisäksi projektityöntekijät Antero juutinen ja Mikko Koskela olivat myös mukana.

Kahvittelun jälkeen suunnistimme tutustumaan koulun eri laboratorioihin. Älykkäät järjestelmät, VR First ja Data center -laboratoriot, sekä siellä työskentelevät opiskelijat inspiroivat välittömästi useita käytönnönläheisiä ideoita mahdolliselle yhteistyölle. Etenkin yleisesti terveyden- ja kotihoitoon keskittyvät projektit sekä järjestelmät, kuten ”Vanhusvahti™”, hyötyisivät paljon puheella ohjattavasta käyttöliittymärajapinnasta.

Code-Q:n toteuttama puheentunnistus tukee erityisesti suomen kieltä ja on saatavissa niin paikallisesti, esimerkiksi puhelimessa toimivana tai monimutkaisempien tunnistustehtävien edessä palvelinkoneiden tehostamana, joten se sopii useaan eri tarkoitukseen ja järjestelmään. Kun puheentunnistus ja siihen liittyvä muu infrastruktuuri on kotimaisen yrityksen tuottama sekä mahdollisesti asiakkaan omassa hallinnassa, tiedetään aina missä ja kenellä tieto on. Kun yritys tai toimija hallinnoi itse koko ketjun, niin silloin ei tarvitse huolehtia mahdollisesti arkaluontoisen tiedon vuotamisesta vääriin käsiin.

Code-Q:n teknologia voisi tarjota mielenkiintoisia oppimiskokemuksia niin asiakassovelluksissa (kuten peleissä) kuin palvelinympäristöjen (varsinainen puheentunnistus) parissa. Tavoitteenamme onkin integroida TKI- ja opetustoimintaan Code-Q:n teknologiaa ja saada esimerkiksi heidän palvelinratkaisunsa osaksi DC-labrasta tarjottavia palveluja. Näin opiskelijat pääsevät puheentunnistukseen ja siihen liittyvän tiedonkäsittelyn koko ketjuun käsiksi, eikä heidän tarvitse tyytyä pelkästään Googlen tai Applen suljettuihin ratkaisuihin.

Schneider Electric taas vierailulla konesalissamme

Uskolliset lukijamme voivat muistaa tämän uutisen viime vuodelta. Tänään Joonas Haikala Schneider Electric:ltä poikkesi kylässä ja tarkistamassa opetuskäyttöisen konesalimme tilanteen. Myös viime vuoden harjoittelija Tuukka Vikki oli mukana kertomassa kuulumisiaan. Tuukka, joka aloitti konesalin monitoroinnin parissa, päätti jatkaa aiheesta opinnäytetyöhön asti.

Joonaksella oli erittäin hyviä ideoita, kuinka Schneider Electric voisi olla mukana tukemassa opiskelijoiden oppimista varsinkin konesalin monitoroinnin osalta ja ympäristön kytkemisessä DCIM ratkaisuihin. Tuukka lupasi olla mukana teknologian käyttöönotossa konesalissamme, jos ei sitä ennen jo livahda työelämään.

Yritysyhteistyöstä vastaava Esa Niiranen, Tuukka ja Joonas kuvassa.

Kiitos Joonakselle vierailusta, toivomme jatkossakin hedelmällistä yhteistyötä.