KajakDC goes… DevOps

Devops 2017 26.4. – 29.4. Kapteenin Loki

Kapteenin loki, tähtipäivämäärä: 26.4.2017 klo 10, sijainti Kajaani

Laukaisu Kajaanista onnistui hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Paikallinen ilmasto on elämänmuodoille vihamielinen. Toivottavasti määränpäässämme on suotuisammat oltavat. Miehistö on hyvissä tunnelmissa. Matkallamme haemme vielä vahvistuksia Sonkajärveltä. Odotamme paljon tämän vuoden Devops-tapahtumalta paljon, korkean teknologian ja uudenlaisten tekemisten muotojen vienti takaisin Kajaani-baseen toisi meille korkeamman aseman paikallisessa koulutuspolitiikassa. Tiedossa on hyviä puhujia mm. HP Enterpriselta, GitHubista, DC Finlandista ja Red Hatilta. Tavoitteena on tehdä kahden yön pikavisiitti maamme eteläiseen pääkaupunkiin. Kaiken mennessä suunnitelmien mukaan olemme kolmantena päivänä takaisin Kajaanissa.

Kapteenin loki, stardate 26.4.2017 klo 1800, sijainti Helsinki

Miehistö on jalkautunut maastoon. Kaksi jäsenistä vie aluksen satamaan Tammisaareen. Selvittääksemme paikallisen nesteytystilanteen lähetämme kahden miehen partion tiedustelemaan.

Kapteenin loki, stardate 26.4.2017 klo 2300, sijainti Steam Hellsinki

Olemme saaneet uutta tiedustelutietoa. Perjantaina on paikallisen Eficode-heimon plattakauden aloitusfestivaalit. Meillä on mahdollisuus soluttautua joukkoon. Joudumme ehkä tekemään muutoksia paluusuunnitelmiin.

Kapteenin loki, stardate 27.4.2017 klo 1700, sijainti Messukeskus

Tapahtuman ensimmäinen päivä on takana. Aiheet olivat paljon edellisvuotta teknisempiä ja mielenkiintoisia. Mieleenpainuvimpia oli HPE:n muutos monoliittisesta behemothista DevOps-tiimeihin. Seuraavaksi on luvassa afterparty Elisan tiloissa. Meitä neuvottiin seuraamaan ilmapalloja perille pääsemiseksi. Paikallisten navigaatioinnovaatioiden suhteen voimme todeta asukkaiden omaavan teknologiaräjähdykselle alttiin kulttuurin.

Kapteenin loki, stardate 27.4.2017 klo 2000, sijainti Elisa

Nesteytystilanne optimaalinen.

Paikalla on paljon väkeä. Musiikki on hyvää ja paikalle on tuotu mestareita tarjoilemaan kaukaisen siirtokunnan maailmanluokan tisleitä (Kyrö Distillery, agraariplaneetta-aurinkokunnasta). He sekoittivat niistä juomia, joita paikalliset kutsuvat GT:ksi. Pakko myöntää ne maistuvat varsin hyviltä, mutta aiheuttavat mielenkiintoisia kemiallisia reaktioita aivoissa. Olo on jotenkin kevyempi.

Olemme onnistuneet saamaan lisää tiedustelutietoa Eficode-heimon huomisista festivaaleista. Ilmeisesti he ovat saaneet saaliiksi kokonaisen eläimen, josta he valmistavat juhla-aterian. Kysymme varovaisesti nesteytyksen perään – Kajaanin olosuhteet ovat muokanneet meidät korkeammalle nestebalanssille. Tarjolla tulee olemaan myös juuresta valmistettua leipää. Galaktinen turvallisuus vaatii meitä soluttautumaan tapahtumaan. Ongelmana on, että yksi miehistön jäsenistä tulee palata Kajaaniin huomisen aikana.

Ratkaisuksi olemme päättäneet hankkia hänelle paikan maakiituriin. Paikallisen tarun mukaan matka Helsingistä Kajaaniin onnistuisi alle 12 parsecin. Toivottavasti hän suostuu uuteen suunnitelmaan.

Kapteenin loki, stardate 27.4.2017, klo 20.30, sijainti Elisa

HEUREKA! Maakiiturisuunnitelma onnistui. Pääsemme soluttautumaan festivaaleihin kolmen miehen osastolla. Tänään yksi miehistöstä menee tekemään alustavaa tiedustelua Eficode-heimon päämajaan.

Kapteenin loki, stardate 28.4.2017, klo 0900, sijainti Messukeskus

Edellisen illan tisleet vaikuttavat nähtävästi pidemmän aikaa. Kaksi miehistön jäsentä ei ole näköpiirissä.. He menivät eilen hakemaan uuden aluksen Tammisaaren satamasta. Ilmeisesti uusi alus ei ole täysin vanhan veroinen. Matka näyttäisi kestävän yli tunnin oletettua pidempään (Technician’s note: saatiin se silti toimimahan!).

Odotamme innolla tämän päivän esityksiä. Luvassa on DevOpsia enemmän bisnesnäkökulmasta. Kajaanin resurssien riittävyys vaatii, että otamme täyden hyödyn irti tästä osiosta.

Kapteenin loki, stardate 28.4.2017, klo 1800, sijainti Eficode päämaja

Nesteytys optimaalinen.

Yksi osastostamme joutui poistumaan. Meitä on enää kaksi jäljellä.

Festivaalit ovat käynnissä ja heimolaiset kokoontuneet juhlistamaan uuden kauden avajaisia. Paikalla oleva ruokavelho on loitsunut taian tai kaksi, sillä ruoka on erinomaista. Pyrimme keräämään tiedustelutietoa heimosta, joka vaikuttaa olevan loistopaikka.  Luvassa on vielä käynti paikallisten kutsumassa Efisaunassa (efisauna.com).

He näyttävät käyttävän meihin taktiikkaa, jota he kutsuvat nimeltä rekryäminen. Se vaikuttaa toimivalta – miehistömme pohtii heimoon liittymistä.

Loppujen lopuksi matkasta jäi käteen….

Ämpäri.

P.S.: Everything is…  Code.

 

 

Bookmark the permalink.

Comments are closed.