VMware päivä 14.5.2013

Kajaanin ammattikorkeakoulu ja vmware järjestävät vmware päivän Kajaanin ammattikorkeakoululla 14.5.2013. Paikalla ovat muun muassa vmware Suomen Partner Business Manager Petri Ulmanen, sekä lähialueen vmware teknologian ammattilaiset kertomassa virtualisoinnista pienyrityksessä aina tuhansien käyttäjien ympäristöihin. Tilaisuuden avaa CEMIS johtaja Risto Oikari. Tilaisuus on maksuton ja siellä on kahvitarjoilu. Tarjoilun vuoksi pyydämme teitä ilmoittautumaan tapahtumaan perjantaihin 10.5.2013 mennessä alla olevasta osoitteesta:

http://www.kamk.fi/Tapahtumat/VMware-paiva-1452013

Tapahtuman ohjelma: VMware päivä –ohjelma

 

 

VMW_09Q3_LOGO_Corp_Gray

 

 

Harjoittelua HermanIT:n konesalissa

Syksyllä 2012 osalle KAT11J -ryhmän opiskelijoita avautui mahdollisuus päästä tutustumaan oikean konesalin rakentamiseen Renforsin rantaan. Herman IT:n uuden konesalin rakennusprojekti oli jo sillä mallilla, että laiteräkkien ja verkkolaitteiden asennusta voitiin aloitella. Opiskelijoille avautui näin hieno mahdollisuus lähteä talkoisiin ja tutustua konesaliin, sekä konesalissaasennustyöhön ihan käytännössä.

Päästyämme turvaportin kautta teollisuusalueelle ja löydettyämme suureen halliin, jossa Herman IT:n konesalirakennukset sijaitsevat, aloimme tutustua saliin ja sen rakenteeseen. Kiinnostavinta oli nähdä, miten kylmäkäytävät toimivat näissä saleissa. Keskellä huoneen lattiaa on rivi rei’itettyjä laattoja, joiden kautta saliin puhalletaan kylmää ilmaa. Laiteräkit sijoitetaan riveihin näiden laattojen molemmin puolin ja räkkien päälle tulee katto, jolloin rakennelma muodostaa käytävän. Lattian alta puhalletaan rei’itettyjen laattojen läpi kylmää ilmaa, joka täyttää käytävän ja poistuu räkkien läpi viilentäen sisällä olevaa laitteistoa. Tämän jälkeen lämmin ilma poistuu salista katonrajassa olevien tuuletuskäytävien kautta.

Tehtäviimme kuului muun muassa viallisten lattialaattojen vaihtaminen uusiin ja räkkien asentamista paikoilleen. Työnjako meni käytännössä niin, että kaksi henkilöä haki toimitettuja räkkejä lastauslaiturilta ja kaksi muuta henkilöä asensi niitä paikoilleen. Lopuksi räkit koottiin niin, että niihin pystyi jo asentamaan laitteita.

Lisäksi tehtävänämme oli purkaa kytkimiä, reitittimiä ja muutamia muita laitteita laatikoista ulos. Osa henkilöistä pääsi tutustumaan lyhyesti konesalin hallintajärjestelmään sekä laitteeseen, jonka avulla konesalissa tapahtuvat hälytykset ilmoitettaisiin tietyille henkilöille tekstiviestin välityksellä. Lopuksi kannoimme verkkolaitteistot konesaliin ja kiinnitimme ne räkkeihin.

Kaiken kaikkiaan oli hienoa päästä näkemään, miten konesalit suunnitellaan ja rakennetaan. Kyseessä on massiivisen oloinen projekti, joka vaatii yksityiskohtaista ja huolellista suunnittelua. Toivon mukaan pääsemme vielä jossain vaiheessa näkemään, miten kyseinen konesali on valmistunut ja miten se toimii käytännössä.

–          Juha Keinänen & Juha Hulkkonen, KAT11J

Hackathon -tapahtuma Eetu Oinasmaa KAT10PO

eetuOsallistuin TIVITin järjestämään ja sponsoroimaan Cloud Software & FinnCloud Hackathoniin Vuokatissa 24. – 26.3.2013. Tapahtuman tarkoituksena oli kehittää ryhmissä ”jotain vaikuttavaa”. Tapahtumassa koottiin kaikkiaan seitsemän ryhmää, joista kuusi kehitti pilvipalveluihin perustuvia prototyyppejä. Yksi ryhmä kehitti muista poiketen liiketoimintasuunnitelmaa. Tapahtuma järjestettiin hotelli Katinkullassa, jossa myös majoituimme.

Opiskelen Kajaanin ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyä ja olen erikoistunut peliohjelmointiin. Päätin osallistua Hackathoniin, koska minulla on kokemusta web-kehityksestä ja web-palvelinpuolesta. Ammattikorkeakoulusta tapahtumaan osallistui lisäkseni kaksi muuta opiskelijaa; datacenter-puolelle suuntautunut tietojenkäsittelijä ja peliteknologiaan suuntautunut insinööri. Kainuun Etu sponsoroi meille täysin varustellun Villas-huoneiston, jossa oli jopa sauna.

Ryhmässä johon osallistuin, oli jäseniä muun muassa F-Securelta ja CSC:ltä. Ryhmän oli koonnut Oululainen Viherio Technologies, joka kehittää GREENi golf-sovellusta. Tehtävänämme oli kehittää GREENiin pohjautuva prototyyppi, joka listaisi sen hetkisiä golf-tapahtumia ja mahdollistaisi käyttäjien ladata kuvia tapahtumista palveluun. Tällöin palvelun käyttäjät voisivat selata toistensa lataamia kuvia ja kommentoida tapahtumia.

Hackathon alkoi sunnuntai-iltana Katinkullan auditoriossa, jossa osallistujat esittelivät lyhyesti taustojaan. Myös lopulliset ryhmät koottiin, minkä jälkeen ryhmät lähtivät illalliselle valitsemaansa Katinkullan ravintolaan. Illallisen aikana tutustuimme paremmin toisiin ryhmän jäseniin ja suunnittelimme alustavasti kehitettävää prototyyppiä. Illallisen jälkeen kävimme vielä asioita läpi, kuten mitä alustoja ja ohjelmointikieliä käytämme prototyypin kehityksessä. Jätimme projektin hautumaan yön yli ja aloitimme kehityksen aamulla.

Sain tehtäväkseni kehittää prototyyppiin ryhmäämme kuuluvan italialaisen opiskelijan kanssa käyttöliittymän. Hoidimme myös sen yhdistämisen niin sanottuun backendiin, eli serveripäähän. Toteutimme käyttöliittymän selainpohjaisena HTML 5 -standardilla ja JavaScriptilla, jolloin sovellus on helposti käytettävissä usealla eri alustalla. Valitsimme kuitenkin kohdealustaksi Apple iOS:n ja laitteeksi iPhonen, jonka näytön resoluutiolle optimoimme sovelluksen. Aikaa prototyypin kehitykseen oli noin 30 tuntia. Emme saaneet kaikkia haluttuja ominaisuuksia kokonaan toimintakuntoon, kuten kuvien lataamista palveluun, mutta pystyimme esittelemään prototyyppimme halutulla tavalla.

Suosittelen Hackathonia kaikille pilvipalvelu- ja web-kehityksestä kiinnostuneille. Jotkut koulumme opiskelijat eivät uskaltaneet osallistua tapahtumaan, koska eivät osaa ohjelmoida mielestään tarpeeksi hyvin. Hackathonissa löytyy varmasti tehtäviä, jotka eivät vaadi ohjelmointitaitoa. Tapahtumassa saa lisäksi luotua kontakteja ja kehitettyä taitojaan.

Hackathon -tapahtuma Janne Remes TTI12S

Janne RemesSain olla osa tätä hienoa tapahtumaa, jossa 7 tiimiä kehitti ohjelmistoja pilvialustoille ja yksi tiimi kehitti liiketoimintasuunnitelman. Tapahtumaa sponsoroi TiVit ja meidän kyydit, sekä majoituksen järjesti Kainuun Etu. Saavuimme tapahtumaan noin kello 20.00 sunnuntai iltana, jolloin tilaisuus avattiin auditoriossa ja osallistujat esittäytyivät. Tämän jälkeen aloitimme tutustumisen tiimeihimme syöden hienon illallisen hotelli katinkullan ravintolassa.

Ryhmäni oli Enginio Team 1, jonka aiheena oli kehittää synkronoitu pilvipohjainen sisällön jakamis ohjelma, jolla voi jakaa esimerkiksi kuvia mobiililaitteisiin QR-koodilla tai sosiaalisen median kautta. Ohjelma kehitettiin Enginio backendin päälle JavaScript Object Notation-kielellä ja sen käyttämiseen tarvitsi ainoastaan internet yhteyden ja selaimen laitteessa. Ryhmässämme yksi tuotti kuvia käyttöliittymää varten, kaksi ohjelmoi backendin rajapintaa vasten itse toiminnallisuutta, yksi toimi tech support roolissa ja minä integroin Google+, sekä Facebookin sovellukseen.

Illallisen aikana kehitimme sovelluksen ideaa ja tutustuimme toisiimme. Illallisen jälkeen palasin huoneeseeni ja laitoin Ubuntun asentumaan kannettavaan, josta kiitokset KAMK:lle lainasta. Asennuksen aikana KAMK:sta olevat huonetoverini saapuivat ja kysyin heiltä laitetaanko sauna lämpeämään? Saunoimme illan ja keskustelimme aiheistamme. Meistä yksi oli tradenomien pelipuolelta, toinen järkkäri ja kolmas insinöörien pelimoottoripuolelta (minä). Tapahtuman aikana keskustelimme myös kouluasioista, kuten eri koulutusalojen yhteistyön tärkeydestä.

Maanantaina söimme aamupalan ja aloitimme ohjelmiston toteutuksen. Kolmen tunnin kuluttua meillä oli toimiva sovellus ja oli aika lounaalle. Lounaalla pohdimme miten kehittää sovellusta eteenpäin. Ensimmäisenä päivänä käytin noin neljä tuntia ubuntun opiskeluun ja git-versionhallintaan. Lisähaasteena olin ottanut uuden käyttöjärjestelmän käyttöön, johon en muulloin olisi tutustunut yhtä hanakasti. Lounaan jälkeen keskustelimme, mitä voisin alkaa tutkia sovellukseen kun pohja oli jo valmis. Sosiaalisen median integrointi tuli alueekseni, jota aloin tutkimaan ja testaamaan sovelluksessa. Sovelluksen testaus tapahtui helposti omassa lähiverkossa ja pääversiot ladattiin heroku:n. Ajottain suunnittelimme yhdessä käyttöliittymää paperilla ja muutimme sitä käyttäjäystävällisemmäksi. Ensimmäisen päivän aikana meidän ohjelmamme oli jo edustuskelpoinen ja sen olisi jo voinut esitellä.

Maanantai iltana syötiin ja saunottiin, sekä katsoimme elokuvan netflixistä. Tiistai aamuna kävin saunassa ennen aamupalaa ja lähdin virkeänä kehittämään sovellustamme. Edellisenä päivänä olin saanut facebookin lähetä-napin lisättyä sovellukseen ja tiistaina sain google+:n myös lisättyä. Molempien API:en käyttäminen oli hyvin samanlaista, näistä kahdesta poikkesi twitter, jota en saanut yhtä nopeasti implementoitua. Tämän vuoksi keskityin lopulta näihin kahteen aikaisempaan ja siirryin noin tuntia ennen aikarajan loppua testaamaan.

Löysin heti Heroku:n aukaistuani vakavan bugin, joka oli sovellukseemme kirjautumisessa. Tämä oli loppuun asti mysteeri, koska se oli toiminut aikaisemmin ja sen kehitys lopetettiin jo edellisenä päivänä ja se oli toiminut koko päivän. Tällainen final-hour kriisi on hyvin perinteistä, kun kehitetään prototyyppiä kahden päivän sisällä. Ennen ohjelman esitystä meillä oli kaksi tuntia aikaa virkistäytyä eli saunoa, jonka jälkeen palasimme auditorioon. Auditoriossa testasimme vielä sovellusta kannettavalla ja selain kaatui heti kun ohjelman sivu avattiin. Toisella avauskerralla se näytti toimivan normaalisti ja kysyin ennusteita toimiiko se lavalla. Sain vastaukseksi 50/50, johon olin aikarajaan nähden tyytyväinen. Lavalla ohjelma toimi moitteettomasti ja yleisö kaivoi innoissaan älypuhelimistaan QR-lukijat ja saivat QR-koodin napattua valkokankaalta, nousematta penkeiltänsä. Yleisö piti sovelluksesta, sillä oli nopea selata albumista kuvia ja lähettää haluamansa kuvat streamina. Tapahtuman jälkeen myös yrityksistä tulleet osallistujat tulivat antamaan positiivista palautetta ja kyselemään taustastani.

Tapahtuma oli järjestetty viimeisen päälle hyvin: majoitus, ruokailu, tarjoilu, tilat olivat parhaammasta päästä ja antoivat loistavan ympäristön luovaantyöhön. Suosittelen vastaavanlaisia tapahtumia kaikille, koska niissä pystyy aina oppimaan jotain ihan uutta, vaikka aihe tulisi täysin vieraana. Itse osasin javascriptiä ja opin nopeasti JSON syntaksin, tämän lisäksi opin käyttämään ubuntun terminaalia, git-versiohallintaa ja sosiaalisen median API:jä. Tämä tapahtuma on laajentanut käsitystäni työmahdollisuuksistani pelialan ulkopuolella ja mielestäni on tärkeää että opiskelijat pääsevät lähelle työnantajia jo opiskelunaikana.

Kiitokset tiimille, tapahtuman järjestäjille ja sponsoreille.

Tämä on ollut mahtava kokemus!

Hackathon -tapahtuma Kalle Sirkesalo KAT12J

open_source_kalleFinnCloudin Hackaton pidettiin nyt ensimmäistä kertaa ja se oli sijoitettu Vuokattiin. Tapahtumaan osallistui 7 tiimiä, joista pihalle tuli 6 prototyyppiohjelmaa ja yksi liiketoimintasuunnitelma. Tapahtuman suurimpana sponsorina toimi TiVit, joka maksoi kaikkien osallistujien ruokailut ja juomat. Meille KAMK opiskelijoille matkustuksen ja majoituksen sponsoroitsi Kainuun Etu. Tapahtumaan osallistui väkeä muun muassa: Meiltä KAMKista, F-Secure, CSC, Helsingin Yliopistosta ja Aallosta. Toki muitakin osallistujia oli, mutta nämä tulivat näin samalta istumalta mieleen.

Tapahtumaan ilmoittauduttiin noin kuukausi etukäteen, jonka jälkeen oli mahdollista alkaa hakemaan tiimeihin. Itse hain Team Sparkiin, jossa tarkoituksena oli selvitellä millaista dataa pystytään data mineemään ja mappaaman, sekä reducemaan 30 tunnissa. Team Sparkissa siis teimme data-analytiikkaa ja työkaluina toimivat Spark ja Scala kieli. Ympäristön meille tarjosi CSC jossa ajeltiin openstackissä virtuaalikonetta. Virtuaalikoneessa oli 24 prosessoria ja 44 gigaa RAM- muistia. Työryhmässäni työskenteli yksi F-Securen henkilöistä niin kutsuttuna Landlordina, joka keksi aiheen ja toimi team leadinä, sekä myös yksi henkilö Helsingin Yliopistosta.

Vuokatissa majoituimme ja teimme töitä Katinkullassa. Me KAMKin pojat asustimme Villa- huoneistossa, josta löytyi oma sauna, keittiö ja terassi. Asetuttuamme alas menimme Teamien kasaamistilanteeseen, jossa kaikki meidät jaettiin viimein tiimeihin. Tämän tapahtuman jälkeen jokainen tiimi sai valita kolmesta ravintolasta, että mihin menisi syömään. Mitä keskustelin muiden tiimien kesken yleinen kuva oli, että se ravintola mihin ensimmäisenä ehtoona mentiin, sinne mentiin joka ehtoo. Itse menimme pihviravintolaan. Syödessämme kävimme läpi vähän mitä perusdataa meillä on ja miten tätä tulisi käsitellä. Kun viimein saimme syötyä aloitimme työt sen kanssa, että saimme työkalut kaikille samalle tasolle, ja muutenkin työtilamme sopivaksi itsellemme. Tämän jälkeen menimme nukkumaan, tai omassa tapauksessani saavuin Villaan ja menin muiden kanssa saunomaan hetkeksi.

Toisena päivänä lähdimme aamiaiselle noin klo 8, koska olimme päättäneet aloittaa työt klo 9. Aamiaisella keskustelimme Aallon ja Helsingin yliopiston henkilöiden kanssa ja keskustelimme mitä opiskelemme. Tästä sitten siirryimme työskentelytiloihin ja aloimme käymään läpi Scalan perusteita, koska en osannut ohjelmoida kyseistä kieltä ollenkaan, ja samalla miten Spark toimii. Toimiiko, jos ei, niin uusiksi. Samaan aikaan juotiin paljon kahvia ja energiajuomia sekä tietenkin käytiin syömässä. Loppujen lopuksi saimme datan työskenneltävään muotoon vasta ensimmäisen päivän lopussa, jonka kohdalla päätimme mennä nukkumaan. Aamulla herätessämme jatkoimme edellispäivän tyyliin, tällä kertaa koittaen kerätä dataa mitä tahdoimme pihalle kyseisestä datasta. Saimme yhden datakeräyksen ajettua koko sinä päivänä, koska yksi ajo kesti noin 8 tuntia.

Tästä saavuimme sitten esittelytilaisuuteen, missä kuulimme mitä muut tiimit olivat tehneet ja esittelimme omamme. Tämän tapahtuman jälkeen oli noin tunti taukoa jolloin menimme tiimin kesken yksille. Tämän jälkeen oli vielä loppudinnerit jossa F-Secure tarjosi 3 juomalippua jokaiselle.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli upea kokemus, jonka aikana opin ohjelmoimaan Scala kieltä ja ymmärtämään paremmin miten map and reduce toimii. Suosittelisin tapahtumaa kaikille jotka tykkäävät haasteista ja ovat halukkaita tustumaan uusiin ihmisiin.

Cloud Software & FinnCloud Hackathon -tapahtuma Katinkullassa 24.-26.3.2013Cloud Software & FinnCloud Hackathon Practicalities 24.-26.3.2013 Katinkulta Vuokatti

Place: Vuokatti (Katinkulta)

Time: 24.3.2013 – 26.3.2013
Hackathon Goal: A set of teams from two+ companies/research institutes to create something impressive together in 30 hours
Schedule:
 Sunday  20:00 Get together: Idea descriptions, team gathering, and, of course, food & snacks.
 Monday  10:00 30-hour hackathon starts…
 Tuesday 16:00 …30-hour hackathon ends.
 Tuesday 17:00 Get a shower, please.
 Tuesday 18:00 D&D (Demos & Dinner)
Call for participants: First, we’ll need ”Landlords”, who provide an idea, tools, platforms, and support, etc. Second, we’ll need participants, who provide their ambition and happy faces. If you’re employed by a Cloud Software or FinnCloud company/research institute, please, join to the hackathon! Just send an email to Marko Komssi, working for F-Secure (firstname.lastname(at)company.com).
Kajaanin opiskelijoiden ilmoittautuminen: Joona Tolonen (etunimi.sukunimi@kamk.fi)

The Future in the Cloud – A Finnish Edge -seminaari 25.3.2013 KaukametsäThe Future in the Cloud – A Finnish Edge 25.3.2013 Kaukametsä

Tervetuloa Kajaaniin Kaukametsään  ”The Future in the Cloud – A Finnish Edge” –seminaariin kuulemaan ja keskustelemaan
– miten pilvipalveluilla rakennetaan kilpailuetua
– miten Suomen ICT 2015 suunnitelmat saatetaan käytäntöön ja miten ne edistävät erottautumista kansainvälisessä kilpailussa
– mitä uusi pilvipalveluiden kehityslaboratorio FORGE tarjoaa teille
– Cloud Software Programin tuloksia

Mukana puheenvuoron esittäjinä ja keskustelijoina mm. Euroopan tasolla pilvipalveluiden kehitystä johtava Ken Ducatel, Head of Unit, Software and Services, Cloud Computing at DG Connect, EC, Kimmo Koski CSC, Reijo Paajanen TiViT, Janne Järvinen F-Secure, Niko Herlin FinPro, LVM:n asiantuntijoita sekä Jari Tolonen Kajaanin kaupunki ja Carl Wideman Kajaani Data Center Cluster.

Bazaarissa Cloud Software ja FinnCloud – ohjelmissa mukana olevat organisaatiot esittelevät osaamistaan sekä tähän mennessä saavutettuja tuloksia.

Päivän ohjelma sisältää lyhyen vierailun CSC:n Kajaanin datakeskukseen, joka on yksi maailman ekotehokkaimista ja jossa sijaitsevat Suomen tehokkaimmat tietokoneet.

Löydät päivän agendan ja voit ilmoittautua maksutta tapahtumaan alla olevasta linkistä.

http://www.tivit.fi/events/futureinthecloud

Expeditus Novus -rekrytointimessut 6.2.2013

Expeditus Novus 2013 -rekrytointimessut järjestetään Kajaanin ammattikorkeakoulun kampuksella, Taito 2:n juhlasalissa keskiviikkona 6. helmikuuta 2013 klo 9.00 – 15.00. Messut järjestetään yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta KAMOn kanssa yhdeksättä kertaa. Expeditus Novus 2013 -rekrytointimessujen toteutuksesta vastaa opiskelijoista koostuva projektiryhmä. Tapahtumaan on tulossa 26 näytteilleasettajaa, seminaariluennoitsijoita, paneelikeskustelijoita, työvoimaneuvojia, ammatinvalintapsykologi, yritysneuvojia ja kv-asiantuntijoita. Suurin osa näytteilleasettajista on paikallisia ja lähiseutujen yrityksiä ja yhteisöjä. Messusalissa yritykset ja yhteisöt esittelevät toimintaansa ja samalla tavoittavat työharjoittelijoita, työntekijöitä sekä opinnäyte- ja projektityöntekijöitä. Vastaavasti opiskelijat ja muut messuvieraat saavat tilaisuuden tavata työnantajia. Pääasiallisia messuvieraita ovat Kajaanin ammattikorkeakoulun sekä toisen asteen opiskelijat, joille tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden solmia kontakteja yrityksiin. Messutila on kaikille avoin eikä yleisöltä peritä pääsymaksua. Aikaisempina vuosina tapahtuma on saanut hyvää palautetta yrityksiltä ja messuvierailta. Lisätietoa messuista: http://www.kamk.fi/news/EXPEDITUS-NOVUS-2013–Rekrytointimessut-ovat-yritysten-ja-opiskelijoiden-kohtaamispaikka/15523/96673e3d-1d7a-4b95-b896-e9835451d11d Messuohjelma:  http://www.kamk.fi/loader.aspx?id=395247b9-1759-4d31-a12e-66fa01042578

IBM Spektri Akatemian ensimmäinen vuosikurssi valmistui

IBM:n, Ebsolut Oy:n, Javerdelin, Herman IT:n sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyössä tarjoaman IBM Spektri Akatemian ensimmäinen vuosikurssi vietti valmistujaisjuhlia keskiviikkona 12.12.2012. IBM:n toimitusjohtaja Tuomo Haukkovaara, ITS yksikön uusi johtaja Sari Ahonen sekä hänen edeltäjänsä Pirjo Laine olivat jakamassa 12 hengen opiskelijaryhmälle IBM Spektri Akatemia -todistuksen suoritetusta kurssista. Paikalla olivat myös Kimmo Rusanen Ebsolut Oy:stä sekä Juha Torvinen Herman IT:ltä todistamassa juhlallista tilaisuutta.

 Akatemia tarjoaa kattavan läpileikkauksen IBM:n uusimmista pilvipalveluteknologioista, jossa IBM:n alansa huippuasiantuntijat pitävät opiskelijoille käytännönläheisiä luentoja, sekä Herman IT tarjoaa modernin IT-tuotantoympäristön käytännön taitojen kehittämiseen. Akatemian tavoitteena on kouluttaa Kajaanin seudulle modernin teknologian osaajia, joilla on hallussa myös käytännön opit.

IBM Spektrissä yhdistyy paikalliset, suomalaiset konesali- ja ulkoistuspalvelut IBM:n globaaliin pilvipalvelutarjoomaan. Yhdistelmällä mahdollistetaan paikallisesti Kajaanin konesalista tuotetut konesalipalvelut, joihin asiakkaan on helppo lisätä IBM:n globaaleja lisäpalveluita. Palvelu toteutetaan yhteistyössä konesalitoimija Herman IT:n sekä Ebsolut Oy:n kanssa. Kajaanin ammattikorkeakoulun tehtävänä on varmistaa, että alueella on saatavilla riittävästi osaavaa ja koulutettua työvoimaa.

 Tietoja aiheeseen liittyen:

Spektri-palvelu: http://www-05.ibm.com/services/fi/gts/spektri.html

Ebsolut Oy:n kotisivut: http://www.ebsolut.fi

Herman IT:n kotisivut: http://www.hermanit.fi